Juurillaan Rodezissa

Alors, vuorokauteni Rodezissa on ohi, palasin kotiin Gaillaciin eilen illalla. Viikonlopunpuolikas vanhoilla seuduilla oli oikein riittoisa. Yhdessäkin vuorokaudessa ehtii paljon, kunhan hyvin suunnittelee! Hyppäsin junaan perjantai-iltana heti kouluni loputtua. Kuolettavan tylsään junamatkaan toi pientä jännitystä se seikka, että istuin ykkösluokassa kakkosluokan lipulla. Rodezin päässä minua oli vastassa ex-hostsisko, joka ei vaikuttanut erityisen iloiselta minut uudelleen nähdessään. Tai sitten Clarisse oli vain todella väsynyt työelämänsä alotettuaan. Sebazacissa viimeistään jouduin kysymystulvan alle, sillä ex-hostäiti oli erityisen kiinnostunut uudesta elämästäni Gaillacissa. Vastailin Elianen kysymyksiin rehellisesti ja totuutta kaihtamatta. Sanoin suoraan että mulla menee paremmin, ja että vaihto oli oikea ratkaisu. Elianen kysyessä Camojen ruokailutottumuksista teki mieleni kuitenkin täräyttää, ettei uudessa perheessäni lasketa syömiäni omenoita. Sain kuitenkin pidettyä kieleni kurissa. Elianekin vaikutti oikein tyytyväiseltä tilanteeseen, lähtöni oli hyvä hänenkin mielenterveyttään ajatellen. Ensi kerralla Rodezissa vieraillessani taidan kuitenkin kämpätä jonkun kavereistani luona. Ex-hostperheen uudelleennäkeminen oli hieman outoa, vaikka hyvissä merkeissä erosimmekin. Joitain yhtälöitä ei vain ole tehty toimimaan.

Lauantai-aamun maalaustunneilla sain kaksi keskeneräistä tauluani valmiiksi. Ateljeen kuuma puheenaihe oli tietysti sikainfluenssa. Useat olivat taudin jo sairastaneet, ja maalausopeni poika oli taudin kourissa juuri sillä hetkellä. Absurdia ajatella että vielä viime keväänä sikainfluenssaan sairastuneet suljettiin karanteeniin. Iltapäivällä sitten tapasin vanhoja ystäviäni kaupungilla. Aikaa vietin ensin Monteilista, vanhasta lukiostani, tuttujen Celian ja Paulinen kanssa. Myöhemmin näin myös sebazacilaista Léaa. Iltapäivä hujahti kuin siivillä kuulumisia vaihdellessa. Léan kanssa teimme myös suunnitelmia mahdollista Toulousen reissua varten. Gaillac olisi juuri sopivasti Rodezin ja Toulousen välillä, näin yöpymistä ajatellen. Léan kanssa synkkaa todella hyvin, uskon että välit pysyy kyseisen tytön kanssa jatkossakin. Joistakin ihmisistä sen vaan tietää.

Kuten jo aiemminkin arvelin, palasin kuin palasikin Gaillaciin erittäin mielelläni. Kaksikymmentäneljä tuntia Rodezia riitti aivan hyvin tälle kertaa. Ihan mukavasta ajasta huolimatta en päässyt eroon minua vaivaavasta epämiellyttävästä tunteesta. Viimein ymmärrän mistä suomalaislaulaja Cisu lauloi Mun koti ei oo täällä -hitissään. Pelkästään kolmessa viikossa kaikki rodezilainen oli muuttunut vieraaksi ja kylmäksi, aivan kuin mä en olisi siellä koskaan ollutkaan. Rodez taitaa olla vaihtovuoteni kuollut ja kuopattu ajanjakso. Hymyilin jo junassa ajatellessani Jean-Pierren iloisia kasvoja, jotka olisivat minua vastassa Gaillacin asemalla. Mikään ei ole parempaa kuin aito kotiin palaamisen tunne. Aiheesta puheen ollen olen saanut tietää lopullisen paluupäivämääräni! Kaivakaa kalenterinne esille, sillä tätä tyttöä saa olla odottaa kotiin kymmenes kuudetta. Ja tietäkää, että odotan Helsinki-Vantaan saapumisaulan historian suurinta paluuseremoniaa, kylttejä ja lakanoita unohtamatta!

P.S. Muistakaa avata adventtikalentereidenne ensimmäiset luukut! Niin minäkin jo tein :-) Jean-Pierre ja Viviane olivat aivan ihmeissään suklaattomasta partiokalenterista, joka vielä alkoikin "etuajassa".