Ysikolmoset hengittää jo niskaan

Kaksi viimeistä kouluviikkoani ovat olleet kevyehköjä opettajien lukuisten poissaolojen takia. Maikat ovat loistaneet poissaolollaan koulutusten, vaikeiden ajokelien ja henkilökohtaisten syiden takia. Hypäreiden ja todellisten koulutuntien suhde on kääntynyt kokonaan ympäri: kysymys kuuluukin milloin mulla ei ole hyppytuntia. Tämä pelleily, jota täällä lukioksi kutsutaan, ei minua haittaa lainkaan - olen pelkästään tyytyväinen kevyen viikko-ohjelmani vuoksi. Ranskalaisena mua kuitenkin ottaisi päähän, ja kovaa. Onkohan koulun johto koskaan kuullut puhuttavan sijaisista?

Hypäreiden entisestään kohonnut määrä johtuu osaltaan espanjantuntieni poisjäämisestä. Vapaututin itseni kyseisen kielen opiskelusta tultuani viimein järkiini ja ymmärrettyäni ettei oppimiskapasiteettini yksinkertaisesti venynyt jälleen uuden kielen sisäistämiseen. Espanjanopettajani, hostvanhempani ja tietysti minä itse olimme kaikki yhtämieltä siitä, ettei minun tunneilla istuminen hyödyttänyt ketään, vähiten minua itseäni. Asiasta puuttui ainoastaan rehtorin siunaus, jonka saamisen helppous laittoi minut miettimään miksi olin kituuttanut itseäni näinkin pitkään. Rehtori tuntui hädin tuskin kuulevan latelemiani syitä kielen opiskelun lopettamiselle; heti haluamani ymmärrettyään hän käännähti tietokoneensa ääreen ja poisti kolme espanjan viikkotuntiani yhden napin painalluksella. Hyvä kun ehdin kiitokseni änkyttää ja tavarani kerätä, kun mies oli jo työntänyt minut ulos kansliastaan. Tapahtunutta seurasi hetken pöllämystynyt olotila, kunnes tajusin olevani vihdoin vapaa. Hurraaamos amigos!

Äiti kyseli miten runebergintorttujen kokkaaminen onnistui, joten voin oikeutetusti kehaista saavutustani hieman. Ruunarini olivat suuri succée – tortut onnistuivat sen verran hyvin että ottanen niiden leipomisen tavaksi vaikkei Fazerin liukuhihnaversiossa olekaan mitaan valitettavaa. Kostutin leivokset sen verran reilulla kädellä (ja aidolla tavaralla) ettei niistä voinut tulla muuta kuin hyviä. Runebergintorttujeni kohtalaisen suuresta alkoholipitoisuudesta johtuen hostvanhempani rinnastivatkin ne ranskalaisiin baba au rhum -upporommileivoksiin. Hmph, yritäpä tehdä ranskalaisille jotain spesiaalia ilman että he löytävät jotain vastaavaa omien spesialiteettiensa parista! 

Yleisesti ottaen sunnuntainen get together sujui oikein hyvin. Vierainani oli kanadalainen Pauline, saksalainen Leonie, uusiseelantilainen Anna sekä itävaltalainen Evamaria eli Evi. Ruunareiden leipomisen lisäksi nautimme pitkästä poreammemomentista ja polveilevista, sillä kertaa englanninkielisistä, keskusteluista. Sataprosenttisen englannin käytön sijaan päädyimme puhumaan ranskan ja englannin sekoitusta. Englannin täysivaltainen puhuminen osoittautui yllättäen haastavammaksi kuin ranskan täydentäminen satunnaisilla englanninkielisillä sanoilla tai lauseilla. Saatoimme toista kieltä puhuessamme huomaamattamme vaihtaa toiseen, tällaisia kielellisiä rappiotapauksia kun olemme.

Iltapäivän viihdyttävin ohjelmanumero oli kuitenkin Paulinen ja Leonien mukanaan tuoman paperinivaskan tutkiminen. Kyseessä eivät olleet mitkä tahansa aa-neloset, vaan ensi vuoden Gaillacin alueen vaihtareiden hakulomakkeet! Tyttöjen hostperhe on yksi EF:n luottoperheistä, joille luotetaan tulevan vuoden vaihtareiden pärstäpaperit muita aiemmin. Parinkymmenen naaman joukossa oli myös kaksi suomalaista, joiden toivon kaikesta sydämestani pääsevän juuri tälle alueelle. Mahdollisuus hyvään vaihtokokemukseen EF:n kanssa on pieni, mutta tehokkaan Fabienne-aluevalvojan kainalossa siihen on jo toivoa antava mahdollisuus. Täällä Tarnissa hostperheet ovat kymmenen- ellei satakertaa paremmin valittuja kuin muualla Ranskassa. Uusiseelantilainen Annakin siirrettiin tänne vanhalta alueeltaan evakkoon, sillä sadantuhannen ihmisen Toulonista ei löytynyt toista hostperhettä. Ja mikä olikaan vaihdon syy? Hostisän alkoholismi ja entisestään lisääntyneet lähentely-yritykset. Tosi kiva.