Guadeloupen (19.2-28.2) matkapäiväkirja päivä 4: Turistioppaan varassa

Tänä aamuna söimme hieman kiusallisissa merkeissä Philippen ja Jean-Pierren eilisen yhteenoton vuoksi. Vielä illalla lähes täyttä kurkkua huutanut hostisäni oli puristanut huulensa tiukasti yhteen eikä pukahtanut sanaakaan koko aamupalan aikana. Viviane puolestaan tökki lautasellaan olevia ananaksenpaloja vaivaantuneen oloisesti. Philippe käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, puhui omaan taukoamattomaan tapaansa, lähinnä itsestään tai vähintäänkin omista mielenkiinnonkohteistaan.

Ulkoisesta tyyneydestään huolimatta Philippe jäi pois sen päivän saarireissailultamme. Löysimme itsemme täten täysin oman onnemme varasta pelkkä Guadeloupen turistiopas apunamme. Onneksi Jean-Pierre oli lukenut läksynsä hyvin ja tunsi pienen vihreän geoguidensa lähes kannesta kanteen. Hostisäni otettua ohjat suuntasimme auton nokan kohti pohjoista Grande-Terreä ja Morne-à-l'Eaun hautausmaata.

Jean-Pierren opas ei ollut turhaan merkannut vierailemaamme hautausmaata neljän tähden kohteeksi. Valtavan suuren hautuumaan kaikki haudat oli koristeltu mustin ja valkoisin keramiikkalaatoin. Mustavalkoisuuden luoma efekti oli sanoinkuvaamattoman hieno - tunsin itseni kuin pelinappulaksi shakkilaudalla. Syvemmällä tätä vaikuttavaa "kuolleiden kaupunkia" löytyi pienten talojen kokoisia perhehautoja, joiden ulkoseinillä roikkui värikkäitä ja hymyileviä kuvia edesmenneistä perheenjäsenistä. Tämän hautausmaan fiilis oli täysin erilainen kuin minkään muun aiemmin vierailemani - kuolema ei tuntenut olevan läsnä lainkaan. Sain upeita, mutta sitäkin erikoisempia kuvia, etenkin kiedottuani harmaan huivini päähäni porottavalta auringolta suojautuakseni. "Vaaleaihoinen muslimi guadeloupelaisella hautuumaalla", totesi hostisäni uudistuneelle lookilleni nauraen.

Seuraava kohteemme oli Petit-Canalin "orjaportaat", Les Escaliers des Esclaves. Antiikkisten kiviportaiden nousukohtiin oli kaiverrettu vanhojen orjasukujen nimiä, kuten Ouolofs, Aiomos, ja Idos. Portaiden keskivaiheilla istui varjoissa arviolta ikäiseni poika, joka ohi kulkiessani kysyi nimeäni. Puhuin ja jäin juttelemaan tummaihoisen pojan kanssa Vivianen ja Jean-Pierren jatkaessa portaiden laskeutumista. Lyhyen keskustelumme lopuksi surusilmäinen tuttavuutena totesi olevani söötti. Kiitin kohteliaisuudesta ja lähdin ottamaan jo muutaman sadan metrin päähän ehtineitä hostvanhempiani. Olin toisaalta todella otettu melankolisen pojan kommentista, mutta toisaalta minua harmitti: ainoa syy minun sööttinä pitämiselle on vaalea ihoni. Mustat tuntuvat ajattelevan kaikki vaaleaihoiset automaattisesti kauniiksi, mikä on mielestäni hieman häiritsevää, lähes sairasta. Mustat ovat ihmisinä aivan yhtä kauniita kuin valkoisetkin.

Petit-Canalista jatkoimme Port-Lousin kyljessä olevalle Souffleur-rannalle. Tällä hetkellä istumme rannan sämpyläbaarissa, jonka paikansimme (yllätys, yllätys) raamatun arvoon nousseen oppaamme avulla. Olemme odottaneet savustetulla mourue-kalalla täytettyjä lounasleipiämme jo hyvän puolituntisen (ja viiden päiväkirjansivun) ajan. Todellista slow fast foodia!

...

Olemme palanneet Souffleurin rannalle, välissä kävimme kurkkaamassa Pointe de la Grande Virgiessä, Guadeloupen pohjoisimmissa osissa. Mistään Pohjolasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaikka kasvusto muuttuikin "etelää" aavistuksen kitukasvuisemmaksi. Perillä meitä odotti upea merinäköala - korkeisiin kallioihin lyövät aallot ja voimakkaana puhaltava merituuli toivat mieleeni Villingin myrskykalliot, mutta tietysti potenssiin kolme. Saimme syödäksemme myös herkullista kookossorbettia - pohjoiseen täytynee palata jos ei muuten niin ainakin tämän gourmandkokemuksen vuoksi. Kaikkien turistioppaiden (omamme mukaan lukien!) parhaaksi nimeä artesaanisorbetintekijä pyörittää sorbettikonettaan juuri Grand Virgiessä.

Päivän viimeisetkin tapahtumat on nyt kirjoitettu ja jälkianalysoitu, taidan lähteä vielä viimeisellä iltauinnille ennen auringon laskemista ja viheliäisten pistiäisten saapumista. Takana on hienon hieno päivä, itse asiassa kolme, jotka ovat kaikenlisäksi olleet täysin erilaisia keskenään. Mä taidan pitää tästä pienestä Karibianmeren saaresta! 

Au cimetière de Morne-à-l'Eau.

Morne-à-l'Eaun hautausmaalla.

"Uskovaiset" hostvanhempani.

Minä muslimilookissani.

Paikallisen pikkupojan ottama ryhmäkuva meistä kolmesta.

Les Marches des Eslaves.

Orjaportaiden viereisessä satamassa.

La Pointe de la Grande Virgie.