Guadeloupen (19.2-28.2) matkapäiväkirja päivä 10: Lähtopiknik

Aamu starttasi astetta rauhallisemmin kuin muutamana edeltävänä päivänä. Aamupalan syötyämme pakkasimme matkalaukkumme loppusilausta vaille valmiiksi - näin saisimme venytettyä viimeisen Guadeloupen päivämme pisimmilleen. Pakkauduimme täten autoon, jonka takakontista löytyi rantakamppeemme ja juotavia tulevalle biitsipiknikillemme. Tapaisimme joukon Philippen paikallisia kavereita Saint-Rosen kaupungissa ja viettäisimme päivän jollakin sen lähettyvillä olevista rannoista.
...
Matkalla Saint-Roseen pysähdyimme ostamaan pullolliset kookosvettä ja sokeriruokomehua. Kookosvettä olen alun oudoksumisen jälkeen ensin oppinut sietämään, sitten pitämään ja viimeiseksi rakastamaan. Jääkaappikylmänä nautittu kookosvesi raikastaa kymmenen kertaa paremmin kuin tavallinen lähdevesi. Ja raikastusta jos mitä näillä leveyspiireillä kaipaa!

Kookosveden tavoin sokeriruokomehukin "tehtiin" neniemme edessä. Kookospähkinöistä halkaistaan viidakkoveitsellä pala pois sisällä olevan nesteen ulossaamiseksi; kun taas sokeriruo'ot puristetaan tarkoitukseen tehdyn koneen avulla. Metrin pituisesta sokeriruo'osta saa lähes litran verran samean kultaista mehua. Mehu on taivaallisen hyvää epäilyttävästä ulkonäöstään huolimatta, mutta tietysti hurjan sokerista. Sitä ei tulekaan juoda päivittäin, vaikkei kyse olekaan puhdasenergisestä vesi-sokeri-seoksesta. Sokeriruokomehussa on kaikki vitamiinit sekä kasvin muut hyväntekijäaineet tallella.

Päiväpiknikimme on jo hyvässä vauhdissa. Paikalla on suuri määrä Philippen ja hänen tummaihoisen naisystävänsä Vivianen ystäviä. Joukosta löytyy niin vaaleita mannerranskalaisia kuin tummaihoisia guadeloupelaisiakin. Osa porukasta on Vivianen ex-miehen perhettä jossa on runsaasti intialaista verta. Guadeloupen intialaiset ovat geenien sekoittumisen myötä yhtä tummia kuin muutkin antillilaiset - intialaiset juuret tunnistaakin lähinnä hiustyypistä. Intialaisten hiukset ovat sileät, kun taas afrikkalaisista polveutuneiden afrokäkkärän kiharat.

Tarjolla on huima määrä syötävää ja juotavaa. Pöytä notkuu juotavien (rommia, viiniä, kookosvettä, sokeriruokomehua...) ja useiden ruokapadallisten painosta. Tarjolla on alkusalaatteja, välijuustoja ja jälkiruokia unohtamatta ruokaista risottoa ja biitsigrillissä valmistettuja kyljyksiä ja kanankoipia. Siitä, etteivätkö Guadeloupen ranskalaiset osaisi syödä kuten aidot mannerranskalaiset, ei ole epäilystäkään.
...
Ruoka painaa vatsassa ja hiekka polttaa varpaitteni alla. Varpaankynsieni mustat lakkaukset ovat jo aikaa sitten kuluneet pois. Aallot lyövät rantaan huimalla voimalla - uidessa tulee varoa sijoittumasta juuri aaltojen murtumiskohdan alla. Muuten voi käydä köpelösti. Mieleni tekisi riisua mekkoni ja iso auringolta suojaava lierihattuni ja pulahtaa mereen. Ainoa minua pidättelevä seikka on laiskuuteni aurinkorasvan lisäämisen suhteen. Ääh. Toisaalta haittaako niinkään jos viimeisenä päivänä hieman kärähdän?
...
Pariisin lentokentällä. Matkaa on takana kyysi plus kuusi tuntia, viimeiset aikaeron vuoksi. Päivän myötäisesti lentämisen vuoksi takanamme on "kokonainen" yö koneessa. Lento oli reilun tunnin myöhässä , minkä takia myöhästyimme pienimmällä mahdollisella vaihtoajalla varatusta Pariisi-Toulouse-lennostamme. Uudet liput saimme sitä seuraavalla lennolle, jota nyt odottelemme AirFrancen odotteluterminaalissa. Paikka on aivan törkeän likainen siivoushenkilökunnan lakon vuoksi (niinpä tietysti... tervetuloa aitoon Ranskaan). Erenkin penkkien alle on kertynyt kohtuullisen korkeat kerrostumat tyhjiä juomapulloja, paperi- ja muovikääreitä sekä muuta pienjätettä. Etovaa.
...
Olemme viimein boardanneet matkan viimeiselle lennollemme. Emme saaneet hostvanhempieni kanssa vierekkäisiä paikkoja, mutta mitäpä tuosta. Viereeni äskettäin istuutunut nuorimies kiroaa putain merdeä kun laukku ei meinaa mahtua edessä olevan penkin alle. Sopiva käännös kyseiselle kirosanalitanialle lienee vittu saatana. Sanasta sanaan käännettynä ranskalaisten lempikirosanayhdistelmä kuitenkin kuuluu huora paska. Erittäin oleellista tietoa..

Taitaa viimein olla aika sanoa hei-heit Guadeloupen viikollemme. Käytävän toisella puolella Jean-Pierre oikoo edelleen shortseihin puettuja jalkojaan ja Viviane ravistelee hiekkaa pitkistä lainehtivista hiuksistaan. Takana on viikko aurinkoa, rantoja, kookossorbettia ja hienoja kokemuksia hostien kanssa, kuten lähettämiini kortteihinikin kirjoitin. Kolmisenkymmentä Guadeloupen korttiani sain lähetettyä vasta Pariisin kentältä - koittakaa siis sulkea silmänne metropoli-Raskan postileimalta. Mutta sen pidemmittä puheitta... goodbye Guadeloupe!