Guadeloupen (19.2-28.2) matkapäiväkirja päivä 9: Iguaania metsästämässä

Päivän tavoitteemme on ollut bongata elävä iguaani. Point-à-Pitren ja Les Saints -iguaanisaaren välillä kulkeva lossi oli kuitenkin tänä aamuna lakossa, joten ajoimme toiseen satamakaupunkiin, mistä lähtee toinen setti samaan kohteeseen suuntaavia laivoja. Olimme kuitenkin myöhästyneet aamun yhteyksistä - seuraava paatti lähtisi vasta iltapäivällä.

Viviane ja Jean-Pierre eivät kuitenkaan luopuneet hartaasta toiveestaan nähdä iguaani. Jatkoimme siis Guadeloupen itäisempään kärkeen La Pointe des Chateaux'hon asti, missä paikalliset sanovat joskus kyseisiä eläimiä bonganneensa. Itseäni ei uusiodinosauruksen etsiminen suuremmin kiinnostanut. Vaikka löytäisimmekin lajia vastaavan yksilön ei se varmaan muuta tekisi kuin köllöttäisi auringossa evääkään liikuttamatta.

Mahdollisten iguaanien lisäksi täällä Guadeloupen itäisessä kärjessä on huimat näköalat, karuja kivirantoja (joihin iskee säännöllisin väliajoin korkeita vaahtopäisiä aaltoja) sekä pahaa kookossorbettia. Hostejani odotellessani ostamani sorbetti oli todellinen pettymys: kokkareinen ja vetinen.

Puisessa ja käsin väännettävässä koneessa tehdyn artesaanisorbetin viehätys on yleensä juuri siinä, ettei sen koostumus ja maku ole koskaan täysin samanlainen. Tämänkertainen sorbetista en pitänyt edes kyseisen ideologian nojalla.
...
Lounaan söimme Pieds dans l'eau -ravintolassa ei kaukana La Pointe des Chateaux'sta. Tilasimme Philippen suosituksesta annokset lambi-simpukansisälmyksiä. Riisin kanssa syötävä simpukkakastike oli herkullista, vaikken voinutkaan mitään vessapaperin ympärillä pyöriville ajatuksilleni. Mums, mums, maiskis.

Laskua maksaessamme tarjoilija kysyi mistä päin Ranskaa olemme. Philippe nappasi puheenvuoron ja sanoi: "Me kolme (häneen ja hostvanhempiini viitaten) olemme metrosta (manner-Ranskasta), mutta minä olen asunut Guadeloupella seitsemäntoista vuotta. Tämä tässä (minua osoittaen) on taas hieman erikoisempi tapaus, se tulee Suomesta, mutta eihän se sen vika ole, kjäh, kjäh". Miehen kaula katki ja pinoon, kävi mielessäni pöydästä noustessamme. Rasittava mies.

Paluumatkalla pysähdyimme Petit-Canalin Mangrovea ihastelemassa. La Mangrove on puita kasvavia vesialue, jonka sisälle pääsee käppäilemään pitkospuita pitkin. Kasvuston sisältä palattuamme söimme viimeiset kookossorbetit Port-Louisin rannalla. Sorbetinmyyjä olisi kovasti halunnut puhelinnumeroni, mutta pakenin paikalta sanoen valitettavasti lähteväni jo huomenna.

Tänä iltana kokkasin ensimmäistä kertaa viikon aikana. Tein takuuvarman makkarapastan, joka ei tälläkään kertaa tuottanut pettymystä. Kaikki tykkäsivät kovasti ja painuimme pehkuihin mahat spagetista pullollaan. Huominen on viimeinen päivämme saarella - kauhean nopeasti aika tuntuu kuluneen!

Vivane hostäitini La Pointe des Chateaux'n maisemat takanaan.

Ja kyllä me niitä iguaanejakin löysimme... ne jopa liikkuivat!