Guadeloupen (19.2-28.2) matkapäiväkirja päivä 8: Canyoning-kokeilu

Istumme aamuauringossa La Malenduren rannalla ja odottelemme canyoning-retkemme alkamista. Canyoning on kai jonkinlaista veneetöntä koskenlaskua, en tiedä vielä tarkalleen. Viviane ja Jean-Pierre ovat tehneet sitä kerran Pyreneillä ja pitivät kuulemma kovasti. Kaikki päiväkirjamerkintäni tuntuvat alkavan samalla tavalla: "Istun rannalla ja...". Istumista riittää vielä hetki, sillä saavuimme paikalle "hyvissä ajoin", eli tuntia ennen aktiviteetimme alkamista. Toisinaan Viviane tuntuu pelaavan vähän liikaakin varman päälle.
...
Takana on mahtava koskikiipeily-sessio, josta minulla ei valitettavasti ole kuvan kuvaa. Koitan kuvallisen materiaalin puuttessa välittää edes pienen osan siitä hauskasta mitä kuusituntisen canyoningin aikana pidimme:

Kello yhdeksän nolla nolla saavuimme kaikennäköistä vesisporttia järjestävän pienyhtiön päämajalle, missä meidät toivotti tervetulleeksi iäkäs naisopas. Harmaantuneista hiuksistaan ja ryppyyntyneistä kasvoistaan huolimatta nainen tuntui olevansa elämänsä kunnossa – hän toi mieleeni Mauritiuksella vuosi sitten tapaamamme eläkeikäisen norjalaispariskunnan, jotka vetivät yhden suksen vesihiihtoa kuin eivät olisi vanhainkodissa muuta tehnytkään. Majalla puimme päällemme märkäpuvut, kypärät ja seinäkiipeilyvarusteita muistuttavat lannevaljaat. Oppaan lisäksi kanjoniin lähti kanssamme viisihenkinen pariisilaisperhe. Et c'était parti!

Rämistelimme kosken alajuoksulle valkoisella jeepillä, johon hädin tuskin mahduimme kaikki yhdeksän. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka olin lähes varma että auto hajoaisi matkan varrella. Vaihdoimme flipflopit tukeviin lenkkareihin ja lähdimme rämpimään koskea ympäröivään sademetsään. Alas tullaksemme oli meidän valitettavasti ensin kiivettävä ylös.

Toisinaan oppaamme pysäytti meidät esitelläkseen jonkin trooppisen puun tai -kasvin. Opin esimerkiksi että halkaisijaltaan parimetristen puiden lehtiä kutsutaan elefantinkorviksi (oreilles d'elephant) tai sateenvarjolehdiksi (feuilles parapluie). Loogista! Mielenkiintoisin tuttavuus oli kuitenkin vihreitä koteloita puskeva puu. Koteloiden sisältä löytyi huokoisia jyviä, joista ihoa vasten hieromalla lähti hyvin voimakas punainen väri. Intiaanit olivat kuulemma käyttäneet juuri tätä "luonnonväriä" sotamaalauksensa tehdäkseen. Täytimme taskut kyseisillä siemenillä ja jatkoimme matkaa taskut pullottaen.

Reittimme varrella oli myös paljon liaaneja (jotka ovat tosiasiassa puiden alaspäin roikkuvia juuria!). Niistä ei kuitenkaan "kannata vetää, saatika flengata, ellei halua päällensä kymmentä kiloa termiittejä ja mätää puuta". Hyvä että opas kertoi tämän alkumatkasta, muuten olisin varmaan hypännyt ensimmäisen liaanin mukaan, tietenkin Tarzan-huudolla säestettynä. Hyi että, mikä ajatus...

"Lähtoaltaalle" saavuttuamme hyppäsin suoraan viileään koskiveteen – märkäpuku oli kerännyt kiitettävästi hikeä sisälleen. Kattavan ohjeistuksen jälkeen lähti käyntiin kanjoniseikkailumme. Suurimman osan ajasta uimme virran mukana kiviä västellen, toisinaan toisinaan laskeuduimme kallioita pitkin alas köysien varassa. Mulla oli todella hauskaa – en ollut koskaan aiemmin kuullut puhuttuvan, saatika ajatellut kokeilevani, vastaavaa urheilulajia.

Kaikenlisäksi kanjoni oli kuin tehty koskikiipeilyä varten. Kalliolaskeutumisia varten oppaat olivat tietenkin asentaneet valmiit köysienkiinnityssilmukat, mutta reitin varrelta löytyi niin luonnonmukaisia hyppyreitä kuin vesiliukumäkiäkin. Viimeinen köysilaskeutuminen oli oikeasti aika hurja: noin neljän metrin pudotus kohdasta, jossa jalkojen alla virtasi pieni vesiputous. Olin todella vaikuttunut pariisilaisperheen 12-vuotiaan kuopuksen suorituksesta, sillä siinä kohtaa oli itsellänikin luu kurkussa.

Canyoningin jälkeen meille tarjottiin lähtömajalla Planteur-rommipunssit, mutta sillä kertaa siemailin juomaa vain pienen määrän ja rauhalliseen tahtiin. Sanottakoon kuitenkin että 55-prosenttiseen alkoholiin miksatut juomat nousevat päähän kohtuullisen tehokkaasti... Ainakin kaltaisellani alkoholineitsyellä! ;)
...
Istun nyt jääsäkki polveni päällä eräässä Malenduren rantakahvilassa. Söimme myöhäisen lounaan (Ranskassa on muuten tosi vaikea saada lounasta kello 15 jälkeen...), jonka jälkeen leikattu polveni kipeytyi niin pahasti, että soitin äidille ja hankin hänen neuvostaan jäät kipua lievittämään. Canyoningin aiheuttama rasitus oli ilmeisesti liikaa raihnaiselle polvelleni.

Hetki sitten samaan pöytään kanssani istui lihava ja erittäin huonoa englantia puhuva unkarilaismies. Miehen tökeröt iskuyritykset ottivat päähän heti ensimmäisestä minuutista lähtien, ihan oikeasti, millainen tyyppi tulee liehittelemään selvästi tuskissaan olevaa (ja lisäksi päiväkirjaa kirjoittavaa!) alaikäistä tyttöä? Myönnettäkäöön, joku hyvännäköinen tummaihoinen nuorimies olisi ollut eri asia, mutta porsasnaamainen ja puolikaljuuntunut itäeurooppalaisturisti, ei kiitos!

Ennen canyoningia melkein kaikki kamppeet päällä.

Canyoningin jälkeisellä drinkillä, välistä ei kuvia, sorry!