Perheenlisäystä

Niin ihana kuin Guadeloupen matkamme olikin, mulla alkaa mennä hermot matkapäiväkirjan julkikirjoittamisen kanssa. Paluustamme tulee kuluneeksi kaksi kokonaista viikkoa, ja minä liimailen edelleen viidennen lomapäivämme tienoilla. Vielä eilen illalla ajattelin jättää loput lomatekstini käsinkirjoitettuun muotoonsa, kun ei keneltäkään tuntunut kommenttiakaan tulevan. Ihanan Ilsen viesti kuitenkin valoi minuun uskoa pelastaen tekstini tältä muuten niin karulta kohtalolta. Tähän väliin julkaisen kuitenkin muutamia välttämättömiä välipäivityksiä, sillä Gaillacinkin elämä porskuttaa tässä samalla hyvää vauhtia eteenpäin.

Älkää ihmetelkö tämän kirjoituksen julkaisupäivämäärää, jonka merkkasin tarkoituksella tulevaisuuteen viimeiset lomakertomukset tähän väliin mahduttaakseni. Pidän pientä paussia ja jatkan Guadeloupen muisteloita sitten paremmalla ajalla (ja kärsivällisyydellä!). Karibiankokemuksistani edelleen kiinnostuneet voivat sitten jälkikäteen selata taaksepäin ja lukea näin matkapäiväkirjani viimeisimmätkin osat, jotka saan toivon mukaan realisoitua ennen seuraavia lomia. Jää nähtäväksi. Ja nyt niihin välttämättömimpiin välipäivityksiin:

Uutta on siis se, että MÄ SAAN UUSISEELANTILAISEN HOSTSISKON! Anna muuttaa meille ensi viikonloppuna ja pysyy kanssamme vaihtovuotensa viimeiset kuukaudet. Mä olen kaikesta tähän käänteeseen liittyvästä todella innoissani. Sanomattakin lienee selvää että me tullaan Annan kanssa hyvin toimeen, kun tähän järjestelyyn suostuttiin, eli ongelmaa ei pitäisi tulla. Laborie on loppuen lopuksi aika iso talo vain hostvanhemmilleni ja minulle, etenkin kahden pikkusisaruksen tähdittämään arkeen tottuneena. Ei niin että talosta elämää tai lämpöä puuttuisi, mutta Anna tuo varmasti tervetullutta vaihtelua arkeemme. Edes makuusiivestäni – yksityisestä kylpyhuoneestani ja toisesta huoneestani – luopuminen ei minua sen pahemmin häiritse (paljon vaadittu). Eiköhän kosmetiikkatuotteeni mahdu puolikkaallekin kylppärinpöydälle ja maalauspuuhilleni löydy talosta jokin toinen käyttökelpoinen nurkka.

Näin tapahtumat suurin piirtein menivät: Ensimmäisen puolivuotisensa Anna asui Provencen Toulonissa perheessä, jonka isä oli lievä alkoholisti ja lähentelyyn taipuvainen. Marras-joulukuun vaihteessa Anna ymmärsi pyytää vaihtoa, kun hostisän lähentely-yritykset eivät olleet loppuakseen. Gaillaciin uusiseelantilaistyttö muutti tammikuun lopulla, EF:n etsittyä uutta hostperhettä lähes kahden kuukauden ajan. Tytön tarina sai minut uudelleenvihastumaan EF:lle, tälle vaihtojärjestyksen irvikuvalle, jonka kautta liian moni (meidät mukaan lukien) on erehtynyt toteuttamaan vaihtovuotensa.

Muistan edelleen ensimmäisen kohtaamiseni Annan kanssa. Saavuin tunneille muutaman tunnin myöhässä vain törmätäkseni aluevalvojaani koulun porteilla. Hups. Fabiennella oli mukanaan Anna ja hänen uusi Gaillacin hostäitinsä, jotka olivat olleet ilmoittamassa tyttöä lukion listoille. Myöhäisen kouluunsaapumiseni kyseenalaistamisen sijaan Fabienne pyysi minua avustamaan Annaa ensimmäisinä koulupäivinään. Lupasin tehdä parhaani, olinhan itsekin ollut samassa tilanteessa vielä nelisen kuukautta sitten. Anna ottikin minusta tukea aika lailla – olinhan ensimmäinen samanikäinen henkilö jonka hän uudesta ympäristöstään tunsi. Alun ”tukisuhde” jättikin minun ja Annan välille vahvan siteen, vaikkemme samalla luokalla olekaan.

Muutama viikko sitten Annalta alkoi tulla sen suuntaista viestiä, ettei uudessakaan perheessä ollut sujunut kovin hyvin. Tyttöraukka alkoi olla vakuuttunut että vika löytyy hänestä itsestään, eihän kukaan ”ongelmaton” käy läpi kolmea hostperhettä vaihtovuotensa aikana. Vakuutin tytölle että kyse oli vain sikamaisesta epäonnesta, jonka hän oli saanut osakseen, ja kannustin hänet aluevalvojan puheille. Ei Fabiennenkaan kaikki löytämät perheet voi olla takuuvarmoja. Jo samana iltapäivänä Anna oli muuttanut evakkoon aluevalvojan luokse uutta hostperhettä odottamaan.

Kerroin Annasta hostvanhemmillleni silkasta empatiantunteesta, vailla taka-ajatuksia tai ehdotuksia tytön meille ottamisesta. Tässä kohtaa hostvanhempani eivät antaneet viitettä suuntaan tai toiseen, mutta sitä seuraavana iltana Jean-Pierre kysyi minulta mitä mieltä olisin jos he ehdottaisivat itseään Annan uusiksi hosteiksi. Minulta oli silmät pudota päästä – en ollut nähnyt tämän ehdotuksen tulevan lainkaan. Hostvanhempani, etenkin Viviane, ovat suunnittelija-tyyppiä, jotka eivät yleensä tee päätöksiä yhden yön yli mietittyänsä. Hiljaisesta ihmettelystäni huolimatta minulla ei (tietenkään) ollut mitään asiaa vastaan. Päätöksen tehtyämme asiat rullasivat nopeasti eteenpäin, paperit allekirjoitettiin ja muuttopäivä sovittiin. Kertauksena siis jos joku ehti sen mun ylimittaisen tarinoinnin aikana unohtaa: Mä saan uusiseelantilaisen hostsiskon! Jee!

Yllä on ainoa kuva jonka onnistuin Annasta löytämään: tyttö on vieressäni vasemmalla. Muut tytöt ovat (vasemmalta lukien) kanadalainen Pauline ja itävaltalainen Evi. Kuvan otti saksalainen Leonie, neljäs hyvä vaihtarikamuni. Kyseessä poreiluhetki 7.2. ennen runebergintorttujen leipomista.