Ensimmäinen aistimuisto, joka minulla on Galtiereiden talolle saapumisesta, on lehmän lannan haju. Nyt, neljän päivän jälkeen, en sitä kuitenkaan enää haista, enkä tiedä onko se lainkaan positiivinen seikka. Maalaistyyppisen talon alakerrassa minulla on oma huone, jonka ikkunasta avautuu henkeäsalpaava näkymä talon takana sijaitsevalle lehmätilalle. Ikkunassani on öisin kiinni olevat, mutta päivisin avattavat, puiset suojukset. Huoneessani on lisäksi valkoisilla sängynpäädyillä varustettu peti, omia ja perheen vaatteita täyteen ahdettu vaatekaappi, kaunis vanha puuarkku, kirjahyllyllinen ranskankielisiä lastenkirjoja, sekä Clarissen vauvakuvia seinillä.
Alakerrassa on kylmä kivilattia (mummi lue: villasukat joululahjaksi?) ja portaat yläkertaan narisevat hiukan. Ylhäältä löytyy suurimman osan ajasta tyhjillään olevat lastenhuoneet sekä toinen olohuone alakerran ruokasalin lisäksi. Keittiössä on kukkasin koristellut seinälaatat, pitsiverhot ikkunoissa ja kokoelma erikokoisia kuparikattiloita. Talossa on sen kokoon nähden hiukan liian paljon tavaraa, mutta siihenhän mä olen meillä Rantapolulla jo tottunut. Mä rakastan tätä taloa.
Sebazac-Concoures on enemmänkin rikkaanoloinen Rodezin lähiö kuin 3000 ihmisen kyläpahanen. Rodez näkyy Sebazacin keskustasta lähihorisontissa kauniina kukkulakaupunkina. Muihin suuntiin katsoessa näkee ainoastaan maatiloja toisensa jälkeen. Itse Sebazac muotoutuu kolmen kukitetun liikenneympyrän ympärille: meiltä löytyy oma boulangerie, postitoimisto, kirkko, apteekki, kahvila, baari ja pizzeria... listaa voisi näemmä jatkaa loputtomiin!
Les Camps Sarrats on kiemurteleva tie, jonka varrella on pieniä omakotitaloja tarkasti leikattuine pensasaitoineen ja nurmikkoineen. Viimeisimpänä tiellä löytyy talo numero 110, uusi kotini, hieman vähemmän huolitellun pensasaitansa takana, mutta muita taloja hieman enemmän sympaattisena.
Ensimmäisistä päivistä on nyt niin paljon kirjoitettavaa, että ihan vain lukijoideni mielenterveyttä ajatellen hajotan sanomiseni muutamaan osaan. Prepatkaa itsenne siis valmiiksi, lisää on luvassa pian...
Voi miten kuulostaa ihanalta! Olisiko talossa tarvetta ripeäotteiselle piialle ja pikkurengille? Voimme muuttaa välittömästi; lehmänlypsy sujuu - ranskankieli ei :D
VastaaPoistaMari, uskon vakaasti etteivät lehmät paheksuisi, vaikka lypsäessä niille kaakkoismurteella puhelisitkin, sen verran kansainvälistä sakkia uskon niiden olevan! :-)
VastaaPoistaKiva kuulla kokemuksia, vihje on vastaanotettu.
VastaaPoistaUkki oli tänään Facebookissa, näki viestin muttei osannut vastata sinulle. Tähän blogin kirjoitukseen saatiin ohje Juusolta.
Mukavaa jatkoa edelleenkin.
Terveisin P ja L
Milla, mä asustelin vuonna -86 (siis melkein 1800-luvulla) puoli vuotta n. 50-100 km pohjoiseen Rodezista, kylässä nimeltä Lavoute-Chilhac (sijaitsee Auvergnen puolella). Olen muistaakseni silloin käynyt visiitillä nykyisessä kotikaupungissasi. Maailma on niin pieni :)
VastaaPoistaUkki, mun luottamus sen suhteen että vielä tän vuoden aikana onnistut vastaamaan mulle fb chatissa on SUURI :-) ei se niin kerrasta ole kiinni!
VastaaPoistaja Leena, niin mikä vihje? ;-)
Outi, uskomatonta! Sä oot kyllä sen verran reissaillu, ettei sinänsä mikään ihme... mutta mahtavaa seutua, eikö vain?