Tamponipostia ja armeijamainoksia

Valtava kiitos kaikista korteista ja kirjeistä, jotka olen saanut! Niitä on ollut ihanaa lukea :-).Parhaimmat naurut ovat ehkä tuottaneet Ritan lähettämä putkiloposti, joka muistutti häiritsevästi tamponia, mutta jonka sisältä löytyi kuitenkin ihka aito kirje. Ja kyllä, se siis tuli perille ;-)! Vahvana kakkosena oli Lapin lennoston liity armeijaan -mainos, joka olikin äidin lähettämä kortti Juuson luokan pohjoisenreissusta. Hienoa kuulla että leirikoulu meni upeasti, hyvä äiti!

Tällä hetkellä odottelen kärsimättömänä Ilsen kaurapuuropostitusta ja äidin jo viikko sitten lähettämää romaanimittaista kirjettä. Lillin kanssa on taas ollut ihana puhua pitkiä maansisäisiä puheluja, toivottavasti soitat taas tänään! Lisää ranskanelämästä löytyykin Lillin blogista, osoitteesta www.lillialille.blogspot.com. Käykää ihmeessä kurkkaamassa ja vertailemassa kokemuksia!

Ensimmäisille, jotka kommentoivat kuulumisiaan ja osoitteensa tähän alle, lupaan kortin ensi viikon postissa! Tässä siis juoneni selvittää salaperäiset lukijani. Kävin tosin muokkaamassa kävijälaskurini tietoja siten, että omat käyntini jää huomioimatta, mikä johti siihen että kolmasosa visiiteistä katosi sen sileän tien... Ironista!


Kohtuullisen ulkopuoliseksi sitä itsensä kuitenkin vielä tuntee. Mitään ihmeellistä kiinnostusta en ranskalaisten joukossa ole herättänyt, kuten EF valmennustilaisuuksissaan vakuutteli. Me vaihtarit olemme koulussa ihmisiä muiden joukossa, eikä todellakaan mitään erityistapauksia. Muihin verrattuna olemme kuitenkin todellisia raajarikkoja kielen ja kulttuurin suhteen.


Parhaat ystäväni koulussa ovat siis edelleen Nicolas, Adolfo ja Gustavo. Näitä lattarikundeja rennompaa seuraa saa hakea! Helppoa seuraa on myös Charlie-niminen brittityttö, joka on asunut Ranskassa seitsemän vuotta ja puhuu sujuvaa ranskaa ja englantia. Ranskalaisten ilmeistä päätellen voisin Charlien kanssa englantia puhuessa yhtä hyvin puhua siansaksaa, raukat kun eivät kyseistä kieltä ymmärrä käytännössä lainkaan...

Viime viikonloppuna minut tutustuttiin paikalliseen lasketteluun, kun ajelimme hostvanhempieni kanssa tunnin päässä olevaan Brameloupin laskettelukeskukseen. Paikallisessa Vihdissä on kolme hissiä ja viitisen rinnettä, mahtavaa! Mä oon jo aivan täpinöissä vetämässä monoja jalkaan ja tellusiteitä kiinni, perheen kellarista löytyviä laskettelukamppeita (puusuksia ja 80-luvun haalareita?) en tosin ole vielä uskaltanut katsastaa.

Vietimme kyseisen päivän kävellen ylös ja alas Brameloupin rinteitä, Eliane-äidin ja Eric-isän metsästäessä samalla muutamaa kuivunutta mustikkaa. Tajuttuani minkä marjan perässä hostvanhempani olivat, en voinut pidätellä nauruani. Mustikoita etsittiin kuin herkkutatteja ja päivän saaliista, kourallisesta "sinikultaa", Eliane oli onnellisempi kuin kilosta hanhenmaksaa.

Paluumatkalla pysähdyimme myös Elianen tyttönimeä kantavassa minikylässä, josta hostäitinini perhe on kotoisin. Roquelauressa oli vanha kirkko ja muutama laho talo, mutta mahtavat maisemat maaseudun ylle. Suurinta iloa tuotti kuitenkin hasselpähkinäpuu, josta Eric huitoi kepin avulle pähkinöitä mulle maisteltavaksi.

Tänään suuntaamme taas Elianen vanhempien talolle maaseudun keskelle, Espalion-kylän lähettyville. Luvassa siis taas pitkä lounas ja ranskalaista sukusosialisoimista!