Untuvatakin postitusta odotellessa

Hyrrrrr, täällä on aivan jäätävän kylmä, mun mielikuva etelä-Ranskan ikuisesta kesästä on totaalisen murtunut. Aamuisin ei mun suomalainen verikään auta kun hytisen bussipysäkillä kuin avannosta nousseena. +11 astetta celsiusta alkusyksystä on kolmanteen potenssiin pahempi kuin vastaava asteluku miinusmerkkinä keskitalvella!

Puolipäivään mennessä tilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen. Rodez on jo sen verran korkea kukkula, että vuorokaudensisäiset lämpötilanvaihtelut ovat aivan mielettömiä. Jääkausimaiset aamut muuttuu poikkeuksetta helteisiksi ilta-päiviksi. Viidentoista asteen muutos päivän sisällä ei täällä ole muutos eikä mikään! Valinta on siis tehtävä. Joko puen aamulla päälleni riittävästi, ja hikoilen myöhemmin; tai hytisen aamulla ja olen iltapäivän valovoimaan nähden riittävän hihattomissa ja lahkeettomissa vetimissä.

Kotoisan ilmaston lisäksi myös aamut ovat täällä tuttuun tapaan pimeitä. Kouluaamuisin herään kuudelta (kuvitelkaa!), ja kuten tekin siellä Pohjolassa, kuin suljetussa säkissä. Iltaisin jätän talon tapojen vastaisesti (ja suuria omantunnontuskia potien) ikkunaluukut sulkematta toivoen että saisin aamulla herätä edes muutamaan heikkoon auringon juovaan. NO CHANCE.

Eniten mua ottaa kuitenkin päähän julkisen liikenteen alkeellisuus. Busseja kotikylä Sebazacin ja koulukaupunki Rodezin välillä kulkee päivässä tasan kaksi: yksi sinne, toinen takas. Suuri ikävä pääkaupunkiseudun viiden minuutin välein kulkevia ratikoita, busseja, jopa metroa ja sitä siunattua valinnanvapautta! Onneksi Sebazacilainen Anna, joka on muuten vahvin ehdokkaani ensimmäiseksi ranskalaiseksi kaveriksi, tutustutti minut koulubussin ohella kulkevaan julkiseen linjaan numero 20, joka antaa edes hieman liikkumavaraa tulemisten ja menemisten kanssa.

Ongelmitta en ole tosin näitäkään vähiä yhteyksiä onnistunut käyttämään. Eilen otin vahingossa kaksikymppisen sijaan koululinjan Jean-Moulinin collegeen (=ylä-aste). En tietenkään ymmärtänyt ihmetellä bussin outoa reittiä tai kanssamatkustajiani, jotka olivat minua poikkeuksetta nelisen vuotta nuorempia. Jossain vaiheessa heräsin kysymään kuskilta kulkeeko bussi lainkaan lukioni kautta. Eipä tietenkään, mutta koska kuskilta oli vuoro loppunut, hän ystävällisesti ajeli minut koululleni kaupungin toiselle puolelle. Mikäs siinä, privaattibussi, olipahan ainakin illalla aikamoinen tarina hosteille kerrottavana. Näin meillä Ranskassa! =)

Tänään jäin koulun jälkeen kaupungille Paulinen kanssa (huimaa sosiaalista edistymistä mun puolesta!) etsimään jotain pientä synttärilahjaa isä-Ericille. Kuten yleensä, aika kävi hieman kortille, ja huomasin juoksevani pää kolmantena jalkana ehtiäkseni nappaamaan bussin koulunviereiseltä pysäkiltä. Vasta bussin kyydissä tajusin, helkkarivie, että linjahan lähtee keskikaupungilta! Olin juossut kuusi pysäkinväliä turhaan, ja vielä maksanut kaupassa edellä olevan asiakkaan ostokset myöhästymistä peläten. Perinteistä :S!