Perheetönnä ei oo hyvä olla

Tänään kysyin espanjanopeltani kiinnostaisiko hänen perhettään kaltaiseni suomalaistytön hostaaminen. Aluksi madame naurahti suoralle kysymykselleni, mutta vakavoitui huomattuaan olevani tosissaan. Hän paljasti miettineensä asiaa (perheettömyyteni on ilmeisesti ollut kuuma puheenaihe opettajainhuoneessa) ja pitävänsä minusta todella, mutta ettei tämänhetkinen elämäntilanne sallisi vaihtarin ottamista. Vaativassa duunissa, kolmessa kouluikäisessä lapsessa ja sairaissa isovanhemmissa on jo riittävästi huolehdittavaa sinänsä.

Sanoin ymmärtäväni ja kysyneeni vain siitä syystä, että pidän hänestä kovin. Madame ei pelästynyt tunnustustani, vaan ranskalaiseen tapaan heitti lisää löylyä kiville myöntäen todella omaavansa suuren sydämen. Hostäitiä en siis opettajastani saanut, mutta uuden aikuisystävän kylläkin. Mä en tuu varmaan koskaan kyllästymään ranskalaisten ystävällisyyteen ja auttamisenhaluun. Espanjanmaikan lisäksi jo taideopettajani sekä nykyisen- että haavelukioni kuraattorit (älkää kysykö miten tunnen kaupungin jokaisen sosiaalityöntekijän...) ovat sanoneet olevansa käytettävissäni, jos koskaan tarvitsen kuuntelevaa korvaa. Tosi mukava kuulla ihmisten sanovan näin, sillä itse EF:n tukiverkko on totta puhuen pelkkää reikää.

Kaikesta sympatiasta huolimatta uutta perhettä ei näy eikä kuulu. Tehtävä ei ole lainkaan niin helppo kuin aluksi ajattelin! Vaihto-oppilaat ja hostaaminen ovat täkäläisille perheille suhteellisen vieraita käsitteitä, mikä luo tiettyjä haasteita. Ranskalaiset vieroksuvat ajatusta ylimääräisestä asukista talossa ilman minkäänlaista rahallista korvausta. Selittäessäni etteivät hostaamisesta saatavat kokemukset ole rahassa mitattavia, saan vastaukseksi pelkästään hymähdyksiä ja kysyviä katseita. Ihmisten on täällä vaikea uskoa, että kaltaisellani nuorella suomalaistytöllä olisi heille jotain annettavaa. Ranskalaiset voisivat ehdottomasti oppia paljon meille suomalaisille tuttuakin tutummasta alemmuudentunteesta, heidän maailmankuvansa kun pyörii aika pitkälle oman navan ympärillä.

Aluevastaavasta taas ei ole kuulunut pihahdustakaan Elianen hänelle soitettua ja kerrottua perheenvaihtopäätöksestämme. Hyvin voisi ajatella että mullakin olisi jotain sanottavaa tai kysyttävää. Mutta kun ei niin ei. Mä suhtaudun uuden perheen etsimiseen kuin taisteluun aikaa, eli aluevastaavaa, vastaan. Suoraan sanoen tuntisin oloni paremmaksi, jos onnistuisin löytämään uuden perheen oman käden kautta. EF:n toiminnan rajallisuuden tuntien luottamukseni aluevalvojan kykyihin ei ole kovin suuri. Kahdenkin tytön perheongelmat EF ratkaisi vaihtamalla perheet päittäin. Kuvitelkaa! Minkälainen ratkaisu se on olevinaan?

Näin kirjoittaessani voi sitten miettiä, että mistä hitsistä me ollaan EF:lle maksettu. Suomesta lähdön jälkeen järjestön tuki on ollut heikohko, lähes olematon. Jos joku puupää nyt ei ole vielä viestiä ymmärtänyt, niin älkää nyt vahingossakaan menkö ja valitko EF:ää. Jos olisin tiennyt paremmin, olisin EF:n sijaan lähtenyt vaikka enoni Antin lukiovuosinaan ylläpitämän vaihtari "järjestön" kautta. Olenko nyt aivan väärässä väittäessäni, että tällainen väsäys todellakin oli olemassa? ;-)