Katse kohti Pariisia

Toussaint, eli ranskalainen kahden viikon syysloma, on alkanut. Perjantai-illan klubimenot lintsattuani pääsin juhlistamaan vapaalle pääsyäni ystäväni Léan tuttavan koti-bileissä. Talon kokoon nähden pippaloista voisi oikeutetusti käyttää termiä kartano-bileet. Mahtavaa oli, mutta itse kuvauksen taidan joutua jättämään minimiin... Kotiin saavuin sunnuntailounaalle, päälle seitsemäntoista tuntia lähtöni jälkeen. Upeasta säästä huolimatta vietin eilisen sisällä talossa torkkuen ja särkylääkkeitä popsien. Juhlimisen jälkeiset univelat on nyt kuitenkin nukuttu ja tunkkainen olo pesty pois. Aikamoinen prosessi olikin, hostperheeni vitsaili toipuvani yksistä bileistä kokonaisen viikon.

Handen soitto sunnuntaihorrokseni keskellä piristi kummasti. Äidin Ranskassa perheineen asuva serkku oli koittanut tavoittaa minua aiemminkin, mutta soittomme olivat menneet pahasti ristiin. Handen kanssa oli ihana rupatella, puhuminen todella nosti raskaan taakan sydämeltäni. Äiti oli kertonut Handelle tilanteestani, ja kuinka etsin uutta hostperhettä. Pikkuserkkujeni äiti lupasikin minulle paikan omasta perheestään, mikäli täysranskalaista versiota ei mistään kolosta putkahda. Tarjous on kyllä sen verran houkutteleva, että siihen voisi tarttua vaikka muita perheitä ilmaantuisikin.

Handen pääkysymys käsitteli siis muuttamisvalmiuttani. Jos olisin valmis vaihtamaan maalaisranskan maisemat Itä-Pariisin lähiöihin, alkaisi hän kyselemään minulle perhettä ystäviensä keskuudesta. Tuskin kukaan yllättyy että vastasin kyllä, anna palaa! Tässä vaiheessa tulisi välttää nostamasta toiveitaan, mutta niin innoissani olen, etten lainkaan ihmettelisi jos leijuisinkin sentin maanpinnan yläpuolella. Pariisiin muutto on kaikin puolin aika viehättävä ajatus. Asuisin loppuvuoteni pääkaupungin kyljessä pariisilaiseen elämänmenoon tutustuen. Lomilla voisin aina tulla takaisin Sebazacin seuduille kuikuilemaan. Nyt jos joskus saisi aluevastaavani vastata puheluihini! Toivon hartaasti että asiat muotoutuvat lisää vielä tämän viikon aikana.

Pariisiin muuttaessa ratkeaisi perheongelman lisäksi myös kouluongelma. Pääsisin kouluun, jossa saisin opiskella lukion kirjallisuuslinjalla nykyisen ekonomiakökön sijaan (anteeksi Ahogroup). Mahdollisuudet vastaavaan koulutukseen täällä kun ovat heikohkot. Rodezin taidelukion kuraattori soitteli perjantaina huonojen uutisten merkeissä. Paikkoja haluamalleni linjalle ei millään vuositasolla ole. Suurempi ongelma oli kuitenkin EF:n leima otsassani. Lukio ei voisi hyväksyä minua hyväksymättä myös järjestöäni, ja sitoutumatta ottamaan muita EF:n vaihtareita tulevina vuosina. Kiva juttu. Tältä varmaan tuntuu nykysaksalaisista, kun heitä haukutaan natseiksi historiansa vuoksi!