Pullaa ranskalaisittain

Elämä hymyilee, lomapäivät menee laiskasti ja mukavasti. Tekemistä on kyllä riittänyt, eikä tylsää ole missään vaiheessa ollut. Viimein voi katsoa myöhäisohjelmia telkkarista, ottaa rennosti ja oikeasti nukkua pitkään. Tämä aamu alkoi kuitenkin tavallista aikaisemmin, pullanleivonnan merkeissä. Donitsin muotoon leivottu pulla on huvittavaa kyllä koti-Suomen lisäksi tämän alueen, Aveyronin, erikoisuus, jonka valmistuksen kuitenkin harvat taitavat. Täkäläiset jakavat leivonnan kahteen kategoriaan, hiivattomaan ja hiivalliseen. Makeat ja suolaiset piiraat leivotaan aina ankeaakin ankeampaan vettä, jauhoja ja tilanteesta riippuen myös munaa sisältävään pohjaan. Harvat ja valikoidut sitten taitavat astetta haastavamman, eli hiivallisen pullataikinan valmistuksen.

Tälle yhdistävälle tekijälle nauraessani ei hostäitini millään meinannut uskoa todellani osaavani leipoa pullaa. Otin äänettömän haasteen vastaan, ja leipasin äipälle viime viikonloppuna kolme komeaa pullapitkoa. Niitä maistettuaan oli hänenkin pakko todeta, että ihan kelvollistahan se oli. Nöyränä Eliane sitten pyysi minua opettamaan tämän hiivaherkun teon salat. Ja minähän opetin, minkä tuloksena keittiö on nyt täynnä pullaa kaikissa eri muodoissaan ja Elianen kasvot loistavat niin suurta itsetyytyväisyyttä että melkein silmiä haikäisee.

Tänään käväisin myös maalausateljeella hiomassa kahta tauluani. Taitavat muuten valmistua piakkoin! Taidetuntien loputtua jäi minulle vielä muutama tunti lörppäaikaa ennen bussini lähtöä. Etsin siis mukavan penkin Place de Bourgilta, ja aloin croque-piirtämään ohikulkevia ihmisiä. Jossain vaiheessa kolme kymmenvuotiasta poikaa tuli ihmettelemään toimiani, ja kyselemään mitä piirrän. Osoitin seuraavalla penkillä istuvaa madamea ja nostin sormen huulilleni merkiksi olla sanomatta mitään. Pojat hihittivät yhteiselle salaisuudellemme ja utelivat olinko tullut Ranskaan vain piirtämään. Voi kuinka sööttiä. Seuraavaksi koitinkin piirtää uusia ystäviäni, mistä ei kyllä tullut yhtään mitään, kun pojat ikäistensä tyyliin hytkyivät kuin muurahaisia pöksyissään.

Aika hujahti kuin siivillä ihmislinjoja vedellessä, ja bussiin tulikin ihan kunnon kiire. Loppu hyvin kaikki hyvin, ehdin pysäkille ajoissa, ja sain jatkaa piirtohommiani vielä bussimatkani ajan. Nyt löytyy sitten kylän komein nuorukainenkin vihkoni sivuilta. Se varmaan luuli että muuten vain vilkuilin sitä jatkuvasti... Toisaalta miksen olisi voinutkin? ;)

Eilen onnistuin kuitenkin myöhästymään bussistani, sillä lomien aikana bussit kulkevat normaalia sutjakkaammin. Omatoimisena onnistuin hankkimaan paluukyydin hostvanhempiani vaivaamatta. Kävelin lähimmän supermarketin ovelle ja aloin kyselemään ihmisiltä kyytiä Sebazacin suuntaan. Ennen pitkää löysinkin madamen, joka lupasi heittää minut kotikulmilleni, koska asui itse saman reitin varrella. Kotona oli sitten mielenkiintoinen tarina jaettavana, varsinkin kun Eric-isä oli juuri edellisviikolla kertonut nuoruuden seikkailuistaan ja vanhoina hyvinä aikoina kukoistaneesta liftaus-kulttuurista.