Ihmiskauppaa

Tarjolla suomalainen tyttö, 17 vee. On sisäsiisti ja kykeneväinen mämmin keittoon. Syö paljon mutta ottaa suihkunsa kylminä. Käsiä ylös!

Tänään mainostin itseäni ensimmäisen kerran (en kuitenkaan aivan edellisin sanoin, älkää kauhistuko!). Kerroin tilanteeni maalausryhmäni madameille, mikä johti myötätunnon tihkumiseen jopa yli oman tarpeen. Jokainen, kanaemomainen maalausopeni etunenässä, lupasi laittaa sanaa eteenpäin tuttavapiirissään. Pari perheenäitiä otti numeroni ylös jo aivan selvästi miettien miten puhuisivat asiasta miehilleen. Totta puhuen en lainkaan ihmettele suosiotani, sen verran hyvän vaikutelman mä oon itsestäni Sonian ateljeella onnistunut antamaan. Anteeksi vain jos itsekehu haiskahtaa, mutta tässä vaiheessa ei voi muuta kuin pitää lippu ja itseluottamus korkealla!

Kotona kerroin avoimesti etenemisestäni uuden perheen metsästyksessä. Hassuinta oli, ettei asiasta puhuminen ollut lainkaan kiusallista. Aika mielenkiintoinen, ja varmasti harvinainen, asetelma sinänsä. Kommentoinkin jo edelliseen kirjoitukseeni, kuinka tilanne kotona on kääntynyt aivan päälaelleen. Alkuviikon potintyhjentävän keskustelun jälkeen hostäidin suhtautuminen mua kohtaan on kokenut mitä dramaattisimman käänteen. Eliane kohtelee mua kiltisti, välillä jopa äidillisesti, mikä kaiken mun kokeman jälkeen saa melkein karvat pystyyn.

Totuus siis on, että samaan aikaan kun mä olen etsimässä uutta perhettä, menee tässä kodissa ihan muksasti. Tähän perheeseen jääminen ei kuitenkaan tule kysymykseen. Kantapään kautta olemme perheenvaihtoon päätyneet, ja uskokaa pois, että se on kaikkien kannalta paras ratkaisu. Mutta vaikka päätös on tehty, ei se mun mielestä estä mua nauttimasta viimeisistä hetkistä Galtiereiden kanssa. Mitä mä nyt koitan sanoa, on se, ettei mulla oikeastaan ole tästä perheestä kiire pois. Joululomankin suunnitelmien kannalta voisi olla yksinkertaisinta vaihtaa perhettä vasta uudenvuoden jälkeen. Pysyisin tässä perheessä reilusti Joulun yli, viettäisin alppiviikkoni plus uudenvuoden Suomen perheen kanssa, ja vasta sieltä palattuani siirtyisin uuteen kotiin. Elianekin olisi ilmeisesti tämänsuuntaisten suunnitelmien kannalla. Uusi tieto kaiken rajallisuudesta on varmaan vaikuttanut hostäidin suhtautumiseen eniten. Uskon, että Elianea kaiveli ainoastaan ajatus siitä, että joutuisi mua koko vuoden kestämään. Who knows.

Tämän illan myötä mä oon kuitenkin entistä vakuuttuneempi siitä, etten mä mielelläni lähtisi Sebazacista. Pitänee siis jatkaa mainostuspuuhia paikallisten piireissä, miksei vaikka karatessa. Nyt illalla tapasin bussituttavuuttani Elodieta kyläkuppilassa Chez Marysonissa. Tosi mukavaa porukkaa täällä, harmi olisi vaihtaa maisemaa juuri kuvioihin sisään päästyäni. Yksi asia olisi vielä tunnustettavana. Mä en voi muuta kuin miettiä, onko multa jäänyt jotain oleellista vaihtovuodesta ymmärtämättä, kun tänäänkin kohteliaasti kieltäydyin klubikutsusta. Bailaamisen sijaan mä oon yhdeksältä sängyssä, kirjoittamassa blogitekstiä mahdollisuuksistani. Pläähh, mikä tylsimys mä oon.