Au revoir Rodez, going to Gaillac!

Eilinen ja tämä aamu on mennyt lähtöön valmistautumisessa. Nyt alkaa kaikki olla reilassa, henkisesti ja fyysisesti. Huoneeni nurkassa nököttää kaksi matkalaukkuani sinettiä vaille valmiina. Jännittää tietysti hirmuisesti, mutta tapahtuvaan nähden olotila on suhteellisen rauhallinen.

Lauantai-aamuna hyppäsin bussiin ottaen varaslähdön kauppakeskukseen, jossa perheeni tekee viikoittaiset ruokaostoksensa. Etsin itselleni uuden kännykän vessanpöntössä uineen tilalle ja, nolottaa myöntää, toisen matkalaukun. Molemmat ovat aika chic. Valkoinen kosketusruutukännykkä on sen verran upea, että uskon sen kiertävän vessanpöntön kaltaiset vaaravyöhykkeet kaukaa. Kirkkaanpunainen matkalaukku taas oli niin valloittava, että se oli pakko saada, vaikka rutkasti halvempiakin olisi ollut tarjolla. Matkalaukku on ainakin kaksi kertaa arvokkaampi kuin tavarat joiden kuljettamiseen sen ostin. Mutta väri on tosiaan ihana.

Syötyäni lounaan hostisän kanssa suuntasin jälleen kaupungille. Tulen kyllä aidosti ikävöimään Ericiä. Eric on mitä sympaattisin tyyppi, vaikka onkin talossa vahvasti Elianen tossun alla. Kaupungilla jätin henkiset hyvästit Rodezille. Mitäköhän mä jään loppuen lopuksi Rodezista kaipaamaan? En ainakaan alkeellista bussiverkostoa tai radikaaleja lämpötilanmuutoksia. Uudessa perheessä tuskin saan nauttia Elianen ja Ericin minulle suomasta vapaudesta. Iltamenoja ajatellen en olisi joustavampia hostvanhempia voinut toivoa, vaikken mikään bilekärpänen olekaan. Sebazacin karatelle ja Rodezin maalausateljeellekin tulee etsiä Gaillacista vastineet. Kaksi tauluani aion noutaa Sonian luota joulukuun alkuun mennessä.

Takaisin pitänee tulla myös muutaman kaverin vuoksi. Sebazacilaiset Léa, Elodie ja Anna ovat jo minut kutsuneet luoksensa. Koulusta jään varmaan Paulinea, Cassandraa ja Celiaa eniten kaipaamaan. Latinopojille heitin hyvästit ollessamme eilen hostperheinemme keilaamassa ja syömässä ravintolassa. Pojat vakuuttivat etteivät he unohda minua, mutta heitä tulee kyllä ikävä. Omasta puolestani aion tehdä kaikkeni, jotten kadota sitä pientä latinomaisuutta, jonka poikien avulla löysin itsestäni.

Kunnostauduin pitkästä aikaa myös tavaroiden palauttelussa, onnistuin nimittäin saamaan rahat takaisin kuusi viikkoa käyttämistäni koulukirjoistani! Suurta euforiaa tuotti tyhjentää kansioni kaikista ekonomian tunneilla jaetuista monisteista. Hei hei kansantalous, budjettivaje ja maksuvalmius. Uudessa koulussa saan opiskella kirjallisuuslinjalla, ei taida kauppis olla mun juttu.

Kello lähentelee jo ruoka-aikaa, Clarisse poikaystävineenkin saapuu lähtölounaalleni. Pääruoaksi on raclettea ja jälkiruoaksi Elianen aamulla leipomaa pullaa. Yllätyin lämpimästi kun Eliane sanoi että tulee aina ajattelemaan mua pullapitkoa letittäessään. Sweet! Hyvä että olen vaihtamassa ennemmin kuin myöhemmin, ihana erota Elianesta näinkin lämpimissä merkeissä. Tämän kirjoituksen valmiiksi saatuani liityn muiden joukkoon ja keskityn itsekin tekemään viimeisistä hetkistä Galtiereiden perheessä parhaat mahdolliset.