Gourmand-viikonloppu Gaillacissa

Viime viikonloppu, Gaillac, kanadalainen vaihtariystäväni Pauline. Tässä tulevan blogipostini juoni kolmessa sanassa. Gaillac on Rodezia huomattavasti pienempi kaupunki tästä noin sata kilometriä lounaaseen (kertoo hyvin myös viikonlopun intresseistä), eli Toulouseen päin. Pauline asuu pienellä maatilalla, joka on kävelymatkan päässä Gaillacin keskustasta. Maalaistalo on hiekkatien päässä keskellä viiniköynnöspeltoa. Pihalla käyskentelee kanoja ja ruoat väsätään suurimmaksi osaksi oman kasvimaan ja eläinkunnan tuotannosta. Ekana aamuna mä luulin että jollain oli kännykässään kukon kiekaisu tekstarin merkkiäänenä, kunnes tajusin että ääneen aiheutti ihka oikea, elävä kukko.

Paulinen hostvanhemmat ovat supersympaattinen eläkeläispariskunta. Pauline ja talossa samanaikaisesti asuva saksalaistyttö Leonie ovat talon 14. ja 15. vaihtari. Suomalaistyttöjä on talossa ollut kaksi, molemmat hostäidin sanojen mukaan blondeja ja sinisilmäisiä kuten minä. Leonillakin oli ystävä käymässä, joten meitä oli talossa neljä vaihtaria. Todellinen vaihtarihotelli, sanoin. Pieni kateus kirpaisi nähdessäni kuinka hyvin asiat voisivat olla. Hostäiti Monique oli kultainen meistä kaikista huolehtiessaan ja hostisä Rene huvittava ranskalaisukki henkselihousuineen. Talossa ravasi jatkuvasti myös naapurimaatilan pikkuiset sukulaisserkut. Mitään suloisempaa ja sydäntä sulattavampaa ei muuten ole kuin alle kymmenvuotiaiden antamat poskisuudelmat!

Säät eivät olleet mitä parhaimmat, joten vietimme paljon aikaa sisällä talossa rupatellen ja rummikubia pelaten. Rodezissa Paulinen kanssa puhumani englanti vaihtui Gaillacissa ranskaan. Tämä tuntui aluksi hassulta, koska olen Paulineen alunperin englanniksi tutustunut. Mä olen vaihtareiden kanssa ehkä liiankin hanakasti englannissa pitäytynyt, mikä on ihan hupsua, sillä eihän se mun äidinkieli ole.

Jo kolmipäiväisen aikana tunsin kuinka kielitaitoni parani kohisten. Vaihtariporukalla puhuessa sai pienen armahduksen lisäksi toivottuja korjauksia virheisiinsä. Saksalaisiin verrattuna, jotka laskettelivat ranskaa hämmästyttävän neutraalilla aksentilla, olimme Paulinen kanssa kielitaitoinemme aivan töhnää. Pauline nauroi rullaavalle ärrälleni (edelleen suuria vaikeuksia ranskalaisen kurkkuärrän kanssa), johon minä vastasin imitoimalla sanoja, joissa jenkkiaksentti tulee parhaiten esille (beaucoup, mais, j'ai). 

Kolmipäiväisen suurin intressi oli kuitenkin RUOKA. Gaillac on jo tunnetumpaa viinialuetta, ja heti ensimmäisenä iltapäivänä kävimme maistelemassa viinejä. Paulinen kanssa maistelimme kolmea kuivaa valkoviiniä, neljää punaviiniä, kolmen makeaa jälkiruokaviiniä ja kahta kuoharia. Tämän sarjan loputtua ranskalaiset ärrätkin surrasivat oikein mukavasti. Ei muuten ole mikään vitsi että huppelissa kielitaito paranee! Lämmin kiitos Ranskan viinikulttuurille, isäntäperheen kanssa nautittuna EF antaa absolutismisääntöineen hieman periksi.

Tein suuren vaikutuksen seurueeseemme tuntiessani viinisanastoa kuten rosé, brut, sec ja doux. Viininmaistelu ei muuten ihan perätöntä puuhaa ole! Punaviiniä en vieläkään saa alas hieman irvistämättä, mutta eroja valkoviinien välillä mä alan ymmärtämään ja jopa maistamaan. Raikas valkoviini merenelävien ja rapujen kanssa, hieman raskaampi lohen ja kastikkeellisten kalojen kaverina, makea valkoviini suolaisen roquefort-juuston makua taittamaan... Mä saatan tulla takaisin aivan viinieksperttinä!

Koskaan ette tuu kuitenkaan uskomaan mitä me syötiin sunnuntailounaan alkuruokana! Hanhenmaksaa, mutta ei mitä tahansa peltipurkkipateeta, vaan omalla farmilla tuotettua sitä itseään. Mitään parempaa en ole aikoihin maistanut, harvoin tätä herkkua saa näin aitona. Hieman yökötti kun hostukki demonstroi miten maissit tungetaan eläinraukkoihin, mutta maksan mukavasti sulaessa suussani pystyin tuonkin pienen epäkohdan unohtamaan. Ruokapuolesta mainittakoon vielä Leonien loihtimat taivaalliset karamelliherkut. Koskaan en ole Omar-karkeista pitänyt, en edes Eila-mummin vuoksi, mutta nämä ihanuudet olivat aivan voittamattomia. Nyt on siis hallussa Omar-karkkienkin kokkaaminen. Odota vain äiti, kunnes saat näitä maistaaksesi!

Junan otin takaisin maanantai-iltana. Vaunu oli tupaten täynnä Gaillacista Albiin asti, istumapaikan sain vasta puolimatkan jälkeen. Eric-hostisä oli asemalla vastassa, hänet nähdessään fiilis oli kuin ensimmäisen kerran saapuessani. Huomenna alkaa taas koulu, lomat ovat viimein ohi. Kaksi viimeistä lomapäivää Sebazacissa olivat mitä rauhallisimpia, onnistuin nimittäin tyrehdyttämään sosiaalisen elämän rippeenikin tiputettuani kännykkäni vessanpönttöön. et il ne marche plus... onnitteluita otetaan vastaan!