Vanhentunutta tietoa

Netti toimii vihdoin kannettavassani! Hostisoveli saapui kotiin ja kuin Jumalan lähettiläänä kytki macbookini talon nettiin. Hallelujah! Hei hei hikisille hetkille ranskalaisen näppiksen parissa ja kirjain kirjaimelta näpyttelylle. Seuraavassa hieman vanhempaa tavaraa, jota en yhteyden puuttumisen vuoksi aiemmin saanut netitettyä.

Ranskalaisen korvapuustin ranskankielinen käännös on muuten oikeasti francais slap à oreilles. Tämä ilmeni klikattuani blogisivuni yläkulmassa olevaa käännä-painiketta. Sivun uudelleenladattua oli kaikki tekstini luettavissa suomi-ranska-kielisekamelskalla. Googlen sanasta sanaan käännös ei ollut lainkaan hullumpi. Mitään aihetta Jean-Pierren ja Vivianen varalta sensuroimiseen ei kuitenkaan ole, sillä kaikki sanottavani heistä on pelkkää hyvää. Uskon että kirjallisuudesta todella kiinnostuneilla hostvanhemmillani on parempaakin tekemistä kuin blogini lukeminen horjuvalla ranskankielellä. Esimerkiksi Jean-Pierre viettää hellyttävän paljon aikaa kirjoittamansa romaanin kotisivujen kävijätilastoja tutkien. 

Jean-Pierre on aivan ihana. Mulla synkkaa uuden hostisän kanssa vielä edellistäkin paremmin. Hostäiti Vivianekin on kultainen, meidän kolmen kopla todella toimii. Yhdessä me ollaan keskusteltu syvistä ja kevyistä aiheista, vierailtu lähikylissä ja opeteltu ranskan puhekielen ilmaisuja. Isän kanssa olemme analysoineet mun kirjallisuuden läksyjä - Blaise Pascalin filosofia tekstejä - mutta myös katsottu Quebecin ranskaksi puhuttua Têtes à claques -animaatiosarjaa. Esitin ymmärtäväni vitsit nauraen aina Jean-Pierren nauraessa. Voin vain olla tyytyväinen että opin kauniin aksentit Kanadan mössötyksen sijaan.

Vitsien ymmärtämisestä pääsee mukavasti aasinsiltaa kielen oppimiseen. Gaillaciin muutettuani mä oon huomannut todella osaavani puhua ranskaa. Kieli on ruvennut tarttumaan, mä pystyn jo täysin puhumaan ranskaksi. Lentävien lauseiden ja puhekielen ilmaisujen varasto vain karttuu karttumistaan. Ihmeellistä! Motivaatio kielen puhumiseen on aivan eri tasolla kuin viimeisinä viikkoina Galtiereiden perheessä. Käytökselleni löytyy varmasti jokin psykologinen selitys. En kai jaksanut yrittää täysillä tietäen että kaikki loppuu aikanaan. Uudessa ympäristössä taas yritän jatkuvasti pistää peliin kaikkeni. Mutta jes, jes, jes, mä todellakin palaan Suomeen kaksikielisenä. Tai kolmikielisenä englantini huomioon ottaen. Olkaa kateellisia.

Ihmiset on täällä edelleen ylihuomaavaisia, se ei ollut pelkästään alun huumaa! Kaikilla on jatkuva mukavuusvaihde päällä. Nyrpeä saksalaisvaihtari vetää kuitenkin vaakaa sopivasti alaspäin. Rakastan Tarnia, ihmiset on täällä kymmenen kertaa aurinkoisempia kuin Aveyronissa. Suomalaiset taas kalpenevat aveyronilaistenkin rinnalla kuin lumiukot. 

Muita uutisia. Pulahdin taloyhtiön uima-altaaseen sillä seurauksella että ranskalaiset pitää mua leijonan rohkeana. Kukaan ei ole uinut altaassa elokuun jälkeen. Vesi oli kyllä aika paljon kylmempää kuin mitä kädellä huljuttaessa arvioin. Jäätävä vesi salpasi hengen, mutta maamme kunnian säilyttääkseni nousin altaasta hymy korvissa ja hyvinvointiani vakuutellen.

Toisekseen mä oon melkein oppinut käyttämään mun kosketusruutukännykkää. Erehdyin ostamaan ylihienon samsungin vessanpöntössä uineen nokian tilalle. Normaali ihminen sopeutuisi uuteen teknologiaan muutamassa päivässä, mutta mä vastaan edelleen puheluihini epävarmalla haloo?:lla. Tuleepahan ainakin liittymä halvaksi kun en osaa tekstareita kunnolla kirjoittaa. Kaiken muun rahankäytön rinnalla tämä on varmaan ihan terveellinen seikka. Kesäduunissa ansaittu kolminollainen palkkasumma ja ukin vaihtostipendit ovat viimein saaneet tulta alleen.

Raha polttaa näpeissä ja nutella crêpet vetää puoleensa: Kadunkulmista ostetut letut ja Vivianen herkkukokkailut ovat saaneet mut suuntaamaan vaatekauppojen leggings-osastoille entistä tiuhempaan. Leggingseihin ja pepunylipaitaan mä pukeutuisin vaikka näitä muutamaa vaihtokiloa ei olisikaan. Farkut on vaan niin epämiellyttävä vaatekappale. Perheessä ollut edellinen suomalaistyttö oli kuulemma lihonnut aivan muodottomaksi syksyn aikana. Jouluna vierailleet vanhemmat olivat sitten laittaneet Porilaisen Emman ruotuun. Että tervetuloa vaan, äiti ja isä, saa nähdä mikä on teidän reaktionne!

Camojen edellisestä suomalaisvaihtarista on talossa muutamia johtolankoja. Olen jo paikantanut Pentikin hopeaporon takanreunukselta ja HIMin suomekielisiä julisteita kotoa muuttaneen isosiskon huoneen seiniltä. Emma oli kuulemma aivan eri muottiin valettu kuin minä. Jean-Pierren sanoja lainaten sinisten silmien ja blondien hiuksien alta löytyy kuin löytyykin erilaisia arvomaailmoja. Viviane vertasi meitä sanoen olevani hieman vähemmän "fashion" kuin Emma. Siinä missä minua kiinnostaa Ranskan rikkaaseen kulttuuriperintöön tutustuminen, oli Emman juttu pikemminkin ranskalaispojat ja shoppailu.

Tähän väliin on pakko kertoa sydämet sulattavasta kukkakauppiaasta, jolta minä ja saksalainen Carla ostimme kimput hostperheillemme. Geelitukkaisten lukiolaispoikien sijaan minuun vetoavat ilmeisesti varttuneemmat ja astetta taiteellisemmat ranskalaisurokset. Sanaakaan sanomatta jumalankaunis suklaasilmä taiteili minulle ja Carlalle kimput kuin taideteokset. Polvet vetelinä poistuimme kukkakauppiaan luota, taitaa kukkien ostosta tulla rituaali aina Albissa käydessä.

Ainoa asia, joka mua harmittaa on mun hiukseni. Ne sitten harmittavatkin oikein todella. Ennen tänne tuloani menin leikkauttamaan tukkani, mikä palautti minut lähtöruutuun hiustenkasvatusprojektini kanssa. Mikä selkärangaton otus olenkaan, ei taida tällä tytöllä olla nutturakampausta wanhojen tansseissa.