Supersankareita ja kulttuurellisia mustia-aukkoja

Pidin tanaan englannin suullisen esitelman uusi-seelantilaisen vaihtarin kanssa. Laitoimme esitelman suunnittelun aivan laskiksi, silla ranskalaiset englannintunnit ovat englantia aidinkielenaan puhuvalle tytolle viela enemman vitsi kuin minulle. Olimme viettaneet monen monituista englannintuntia eri supersankareihin ja heidan lukuisiin supervoimiinsa tutustuen. Perusteellisen pohjatyon jalkeen tehtavanamme olikin luoda oma supersankarimme. Takalaisten kieltentuntien ajankaytto tuntuu valilla todelliselta ajanraiskaukselta Suomen aarimmilleen kiristettyyn opetussuunnitelmaan verraten. Kielen oppimisen kannalta aivan epaolennaista asiaa saatetaan jauhaa tunnista toiseen, pahimmillaan viikosta toiseen. Tunnit ovat lahinna kehnon yleissivistyksen opetusta viela kehnomman englanninkielen avulla.

Paatimme Sarahin kanssa tylsyyskuoleman valttaaksemme heittaa peliin jotain aivan ennennakematonta. Tiesimme muiden kehittelevan vain kissanaisen ja terasmiehen kopioita, joten loimme Andy Organicin, kierratyksen ja kasvisruokailun kautta maailmanpelastukseen pyrkivan sankarin. Esitys oli taysi floppi, luokkatoverimme eivat tuntuneet ymmartavan supervoimattoman ihmelapsemme peraan. Opettajakin nyokytteli paataan esitykselle hieman epavarman oloisesti. Omasta mielestamme Andy oli kova juttu, kaikessa tavallisuudessaan juuri nykyisen maailmantilanteen kaipaama sankari. Ihmiset olisivat voineet oppia paljon Andyn esimerkista, mutta poikaraukka jai armottomasti laserkatseisten ja teraksenvahvojen mutanttiolioiden jalkoihin.

Uskon kuitenkin koulumenestykseni pysyneen riittavan tasokkaana, vaikka motivaationi koulutyota kohtaan ei olekaan koskaan ollut nain alhaalla. Harva se tunti paani pilkkii mielenkiinnon puuttesta, ja ylivoimaisin tehtavani onkin taistelu painavia silmaluomia vastaan. Paivaunet ovat valitettavasti liian ilmeinen tapa kuluttaa aikaa, joten olen tyytynyt vain lukemaan lehtea tai romaania (pahimmassa tapauksessa suomenkielista) pulpettini alla. Kyntenikin ovat vuosikymmenen parhaassa kunnossa, kiitos manikyyrien, joihin minulla on nykyaan ennemman aikaa kuin koskaan. Kaikesta tasta huolimatta olen kuitenkin onnistunut valttamaan taysin rappiolle joutuneen ulkomaalaisoppilaan maineen. Tamakin kasti nimittain tunnetaan. Valilla yllatan jopa Dorianen, joka hieman turhankin usein kritisoi heikohkoa tyoskentelyntasoani. Esimerkisi mantsan maaprojektista sain saman arvosanan Dorianen kanssa, minka jalkeen tytto piti minulle mykkakoulua koko loppupaivan. Olihan tyoni kuitenkin hanen itsensa korjaama.

Taas ovat muuten kapinat ajankohtaisia. Talla viikolla eivat ole lakkoilleet pelkastaan opettajat, mutta myos koulun kanslian- ja ruokalan henkilosto. Poissaoloja ei tanaan voinut selvittaa ja lounaaksi saimme kylmaa ruokaa. Nyt ymmarran mista oppilaat ovat saanet esimerkkinsa lakkoiluun, ja mikseivat opettajat ja koulun muu henkilosto olleet oppilaskapinasta sen enempaa ihmeissaan. Elakoon ranskalainen mentalieetti, pohjoismaalaisena mun on edelleen vaikea uskoa etta asioihin voi saada kovin suurta muutosta talla tavalla toimimalla. Silla aikaa otan kuitenkin kaiken hyodyn irti kanslian kiinniolemisesta ja poissaolojen tarkkailun hetkittaisesta helpottumisesta.

Maantidosta tuli viela mieleeni eras kerrottava tarina. Kasittelemme tunneilla parhaillaan urbaaniverkostoja, en tieda onko termi suomea nain sanasta sanaan kaannettyna, mutta ainakin se kuulostaa vaikuttavalta. Olemme puhuneet muun muassa kaupungistumisesta ja sen keinoista seka eri liikennevalineista. Olemme miettineet miten esimerkiksi TGV-junaratojen rakentaminen vaikuttaa tietyn alueen yhtenaistymiseen. Samalla kun Pariisista paasee junalla Toulouseen ennatysvauhtia ajautuvat tietyt alueet entista syrjempaan. Naista epaonnisemmista alueista annettiin ensimmaisena esimerkkina Aveyron, vanha asuinalueeni. Kuinka surkuhupaisaa, muistan viela paikallisen aluevalvojan kehuneen Aveyronia yhdeksi Ranskan kauneimmista ja vilkkaimmista departementeista. Aveyron ei tunnu kuitenkaan pelkastaan kulkuyhteyksien eramaalta, mutta myos kulttuurilliselta mustalta-aukolta.

Tarnissa sen sijaan riittaa nakemista. Eilen ennen bussini lahtoa kavaisin kaupungilla olevassa lehtikioskissa. Mieleni teki ostaa oikein likaisilla juoruilla massaileva viikkolehti, mutta Brad ja Angelina jalleen yhdessa –huutavien turhakkeiden sijaan paadyin hankkimaan jotain niinkin hyodyllista kuin Lounas-Ranskan turistioppaan. Istahdin kevatauringon lammittamalle kahvilanterassille selailemaan uutta sijoitustani. Omasta departementistani Pyreneille ulottuva kaistale on todellista nahtavyyksien rikastumaa. Toisin kuin Aveyronissa, on nykyisella alueellani joka kolmas pikkukyla ja keskiaikainen linnake merkitty Michelinin taulukon suurimmalla tahtimaaralla. Kylla taalla kelpaa, kevaalla paivan pidettya aion aloittaa kattavan alueturismin. Sita ennen lasken kuitenkin paivia askettain varmistuneen Guadeloupen matkaamme. Valkoiset hiekkarannat ja safiirinsinisena hohtava meri odottavat minua kuukauden paivien paassa!