Luokallani on hyvännäköinen homo

Tervehdys kaikille Etela-Ranskan kylmana paistavan auringon alta. Tammikuinen auringonpaiste tuntuu pelkalta vitsilta – aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta mutta kasvoille asti ei eksy lammittavan auringonsateen puolikastakaan. Tasta huolimatta auringonnousu hivuttautuu armollisesti minuutti minuutilta aiemmaksi ja –lasku vastaavasti myohemmaksi. Aamun bussille hyppelen edelleen hostvanhempieni katkoista loytynyt heijastinliivi paallani – maantiella tuhatta ja sataa ajavat autot kun eivat muuten nakisivat minusta varjoakaan – mutta kuuden maissa Laboriehen palatessani naen jo kavella ylos talolle ilman taskulampun apua. Muutama joulukuinen lumipaiva palautti mieleeni kuinka me siella pohjoisessa kestamme talven lapi: valkoisena hohtava maa valaisi aamut ja illat uskomattoman tehokkaasti.

Jos joku ei viela tiennyt asuvani maaseudulla, niin kerrottakoon etta naapurissa kiekui eilen aamulla ihka oikea kukko! Tyhma elain onnistui raakymisellaan herattamaan kaikki Laborien koirat, jotka muutenkin rayhaavat minulle aina niiden ohi kavellessani. Meteli on valilla niin tarykalvot puhkovaa, etta ihmettelen miten koirat eivat tukehdu kuolaa lentavaan haukkuunsa. Aistiikohan ne mussa jotain etovaa, ehka mun hajuveden tai epatasainen korkojen kopseen? Tai ehka ne vaan rahisee koska ne tietaa etta ma vaantaisin niiden niskat nurin jos vaan uskaltaisin lahestya ja kayda niihin kasiksi.

Yllakuvatun kaltaisten tappajakoirien rinnalla hostvanhempieni kissat alkavat tuntua vallan mukavilta elaimilta. Kissojen valinpitamattomyys, ylpeys ja eritoten omissa oloissaan viihtyminen eivat valttamatta ole huonoja luonteenpiirteita laisinkaan. Talosta, sen asukeista, mutta mika tarkeinta hostvanhemmistani en ole muuten kertaakaan kunnolla kirjoittanut – voisin tassa lahiaikoina pyhittaa kyseiselle aiheelle oikein ylianalysoivan blogipostauksen.

Toissapaivana oli saksalaisen Carlan viimeinen paiva Ranskassa. Vietimme Carlan laksiaisia ranskantunnin loppupuoliskolla, jonne tytto oli tuonut suklaakuorrutteisen tiikerikakun koko luokan kanssa jaettavaksi. Useat muutkin osallistuivat piknikkiin keksien, karkkien tai juomien muodossa. Nancysta saapunut Andréa toi jopa hulppean kasan itsepaistamiaan minilettuja ja ison purkin nutellaa niiden kanssa syotavaksi. Vastasaapunut uusiseelantilaistyttokin toi omatekeemaansa marenkia, vaikkei Carlaa kunnolla viela tuntenutkaan. Tai ehka juuri siksi.

Rehellisesti sanoen ma olen helpottunut tyton lahdosta – me ei alun jalkeen tultu pahemmin toimeen keskenamme. Carla oli kuitenkin todella pidetty – tytto oli sita tyyppia joka antaa kaikille hieman mutta ei kenellekaan sita enempaa. Mun analyysin mukaan Carlan kaltaisilla ihmisilla on paljon puolihyvia kavereita muttei valttamatta ainuttakaan parastaystavaa. Saksalaistytto oli aika ylpea, katsoi muita hieman alaviistoon ja ajatteli selvasti olevansa muita marginaalilla parempi. Henkilokohtaisesti ma nautin sellaisten ihmisten seurasta, jossa ma voin tuntea olevani samalla tasolla muiden kanssa. Mun ilmeisen merkityksettomista mielipiteista huolimatta lycée Victor Hugon première litteraire –luokka heitti tanaan liikuttuneet hyvastinsa yhdelle kolmesta saksanvahvistuksistaan. Jaljelle jaavat viela Elisabeth ja Carlan paikan hostperheessa lunastanut Niklas.

Sitten viikon paauutiseen. Viikon mielenkiintoisin tapahtuma on varmaan luokkani komeimman pojan coming out. Lucan homous oli monelle hanta luokan parhaimman nakoisena kundina pitavalle tytolle aikamoinen shokki. Laimeiden tunteideni vuoksi en osannut olla paljastuksesta sen enempaa pettyneempi. Pojan ulostuleminen paljasti lahinna karun totuuden ajatusmaailmastani: ma en taida loppupeleissa olla taysin ookoo homouden kanssa. Aina tahan asti uskoin syvasti vapaamielisyyteeni, mutta tositilanteen eteeni pamahdettua muuttui homouden hyvaksyminen kertaheitolla astetta vaikeammaksi.

Myonnettakoon tosin etta pojat ovat erittain suloinen parin. En usko kenenkaan sanoneen pahaa sanaa poikien suhdetta vastaan – heilla taitaa molemmilla olla tarpeeksi vahva itsetunto kyseista pelia pelatakseen. Lucas on erittain puheliasta ja viihdyttavaa tyyppia, joka ei pienesta hatkahda. Kaytavalla rakastavaisten kohdatessa Lucas lopettaa taukoamattoman selityksensa hetkeksi, vaihtaa pienen pusun kultansa kanssa, ja jatkaa juttuansa kuin ei olisi koskaan sita lopettanutkaan. Kaikki on kiinni omasta asenteesta!