Alors, alppiviikkomme on ohi jo hyvan aikaa sitten, nyt olisin taydentamassa vieraskynasta jaaneita mustia aukkoja. Kovin yksityiskohtaiseen selostukseen en kylla rupea, hapea on yksinomaan perheeni, jonka vierasblogiesitys jai hieman heikohkoksi. Kiitos kaunis kuitenkin aidille, isalle ja Annille, joiden kynasta saimme maistaa edes kerran. Juusolle taas lahetan virtuaalisen epahymynaaman, saalittava pikkuveli kun ei saanut edes yhta lausetta aikaiseksi. Luulisi nyt etta isosiskon nakemisesta olisi saanut vaikka mita irti. “En ma halua“, tai “en ma osaa kirjoittaa“, sain kuulla jatkuvasti Juuson suusta. Sanoipahan myos kerran etta, “nolaisin vaan itseni“. Ehka nain olisi ollutkin, joten menen itse asiaan pidemmitta puheitta.
Viikon aikana sain monta halia ja yhden superkovan halin (sen lahettaja tunnistaa varmasti itsensa), tutustuin uudelleen perheeseeni (karu totuus iski naamalleni kuin marka ratti), tunsin itseni kovin pieneksi pituutta kasvaneiden sisarusteni rinnalla, laskettelimme seka Ranskan puolella Chamonixissa, etta Italian puolella Courmayeurissa, totesin etta offarilaskutaidossani on viela runsaasti kehittamisen varaa, naimme Avatar 3D-leffan ranskaksi dubattuna, kaansin kyseisen leffan perheelleni illallisen aikana, lahetimme kerrankin postikortit ajoissa, laiminloin taysin joulunjalkeisen pakkolaiharin, soimme savoijilaisia herkkuja niin paljon etta lopulta oli nalka koko ajan, kaytin liian punaista huulipunaa jos vanhempiani on kuunteleminen, bongasimme liikaa moonbootseja (ja mietimme kuka kehtaa kayttaa niin rumia kenkia, nimimerkilla itsellani on varmasti sellaiset viimeistaan ensi talvena), kuulimme liikaa ruotsinkielta (ruotsalaisia on alpeilla vahintaan yhta paljon kuin citykaneja Helsingissa), mietimme miten citykaneja tulisi pyydystaa, paatimme etta aiti tulisi kevaan aikana kaymaan ranskankodissani, opimme etta Chamonix sanotaan todella ChamoniX ei Chamonii, mietin useasti etta meilla on aika mukava perhe, innostuin ensimmaisen kerran kymmeneen vuoteen metsareiteista (pikkusisko), piirsin ja varitin lukuisia petshop-elainhahmoja (pikkusisko), ja kalastelin jattikokoisia lumihiutaleita kielellani (pikkusisko).
Uudenvuodenaatto kului hotellihuoneessamme tuppea pelaten. Meikkamisyritykseni menivat aivan hukille kun emme edes hotellistamme poistuneet. Kovin painavia syita ulos lahtemiselle ei tosin ollut, Chamonixissa kun ei ollut edes kunnollisia ilotulituksia! Keskiyon lahestyessa napostelimme pienta hotellihuonepiknikkiamme ja kohotimme lasilliset kahdentoista euron shamppanjaa. Vuosi vaihtuikin prim prim -hotellimme aulassa biljardia pelaten, pentele, havisimme aidin kanssa viela kaiken lisaksi Juusolle, pentele.
Viikko meni kovin nopeasti ja lahtoaamu koitti ennen kuin loma tuntui kunnolla alkaneenkaan. Saimme kuitenkin yhden lisapaivan yhdessaoloa, silla Geneve-Toulouse lentoni ehti lahtea ilman minua. Isan laittama heratys petti, minka takia lauantaiaamuinen lahtomme myohastyi kriittiset kaksikymmenta minuuttia. Edellisiltana olimme yrittaneet aikaistaa kentallelahtoa entisestaan, mutta emme koskaan saaneet taksikuskia kiinni. Paatimme sitavastoin olla taksin saapuessa valmiina kamamme tip top valmiina hotellin edessa odottamassa. Kuinkas sitten kavikaan, taksikuski paatyi herattamaan pommiin nukkuneen seurueemme hotellin respan puhelimen kautta. Soiton jalkeen toimimme kuin itse ripeys, Lappalaiskomppania ei ole varmaan koskaan suorittanut yhta tehokasta aamulahtoa.
Vietimme ylimaaraisen paivamme ihmeellisempia tekematta Annecyssa, joka on erittain sympaattinen pikkukaupunki Ranskan alppien juuressa. Lisaksi yritimme tehda perinteisen pyhiinvaelluskeikan urheilukauppa Decathloniin, mutta Juhan ja Juuson suruksi ei Annecyn tehtaanmyymala-alueelta kyseista bunkkeria loytynyt. Missaamani kone sattui olemaan sen viikonlopun ainoa, joten uuden lennon sijaan hankimme minulle TGV-junalipun ranskankotiini palatakseni (Geneve-Lyon-Toulouse-Gaillac). Ennen junani lahtoa kavimme ”pienella” valipalalla assan viereisessa McDonaldsissa. Aiti ystavallisesti kaansi kaloritaulukot esiin ja informoi syomani purilaisen energiamaarasta. Herranjumala miten paljon kaloreita yhteen hampurilaisyksikkoon on voitu ahtaa! Nalka ei ollut enaa koko iltana, vaan elin koko seitsentuntisen junamatkani pelkalla tiedolla saamani energian maarasta.
Hyvastelyhalit olivat riittavan pikaiset ettei toiselle halikierrokselle ehtinyt tulla tarvetta. Ikavakaan ei viela junamatkalla tullut, kaikki veri taisi olla mahassa syomaani BigMctastya sulattamassa. Ihana viikko oli, ottaisin uusiksi milloin vain. Kiitos perheelleni kaikesta, olette rakkaampia kuin tiedattekaan!
Ylla ei tullut kerrottua mitaan l'impossible kokemuksestamme, isa voisitkin tahan alle kommentoida lyhyen summaryn kyseisesta experiéncesta? Kuuluisi olennaisesti viikon tapahtumiin! Ja jos mieleen tulee viela muuta mainittavaa niin antaa menna vaan, kommenttipalsta on rajaton :-)
VastaaPoistaTeidän viikko kuulosti ihanalta! :) olin jo kuullut siitä hieman, mutta nyt kuulin tästä viikosta enemmän. :D Teillä näytti olevan tosi kiva loma. Itse olin viikonlopun äidin kanssa kahdestaan viettämässä äititytär-viikonloppua, kun pojat lähtivät Tahkolle..
VastaaPoista- Veera
Joo, mentiin tosiaan l'Impossible ravintolaan Chamonix Sudin taakse. Minä olin tietysti vaahdonnut koko porukalle kuinka olimme aina saaneet siellä erinomaista Savoijilaista ruokaa. Alkaen ensimmäisestä Skipolin teekkarireissusta -83 (muistaakseni lihafondue), jatkuen Aulin ja V-P:n kanssa tammikuun -90 matkalla (olisiko ollut Reblochon Rachette). Varmaan siellä käytiin sekä Genevessä asustellessa sekä "viikko 4" porukalla vuonna 2000. L'Impossible aina lunasti lupauksensa pettämättömänä mättöpaikkana, välillä se oli latomainen perinnepaikka ja saattoi siellä joskus olla valkoiset liinatkin. Elosten kanssa sieltä jäi matkaan lentävä lause "deux Pastis pour digestif", mikä siis lähti siitä kun V-P:n kanssa aprikoitiin raskaan aterian jälkeen mitä mahdollisesti otettaisi ruoan sulatteluun. Tehtyämme Pastis tilauksen tarjoilija hieman hämillään opasti meitä "mais c'est un aperitif ...", johon me emme sen kummemmin langenneet vaan toistimme juuri rakentamamme ranskankielisen lauseen "deux Pastis pour digestif" ja perään varmaan "s'il vous plait". Tarjoilija käännänti kannoillaan, meni keittiön saluunanovista sisään ja toisti tilauksemme keittiön väelle koko ruokasaliin kuuluvalla äänellä, mikä aiheutti siellä melkoisen röhönaurun. Tuli kuitenkin pastikset pöytään, "pour digestif".
VastaaPoistaTätä taustaa vasten oli pikkasen yllätys kun istahdimme l'Impossiblen valkoisen pitsipöytäliinan, kristallien ja pöytähopeiden ääreen ja avasimme menun. Paikka oli muuttunut italialaista fine dining luomuruokaa tarjoavaksi! Löytyi sieltä kuitenkin ihan hyviä jänisravioleita linssikastikkeella, tosin Juuso taisi joutua tyytymään peukalonpään kokoisiin luomuruokitun peuran fileisiin. Lopuksi Anni väsähti ja päätimme poistua ennen kuin Millan tai AK:n menuun kuulunut jälkiruoka oli edes tullut pöytään. Se siitä. L'Impossiblen sädekehä Savoijilaisena mekkana on siis hiipunut. Onneksi löysimme tilalle Sudin toiselta puolelta mahtavan La Ferme creperien, missä olimmekin sitten aamiaisella varmaan kolmena aamuna, parilla lounaalla ja yhdellä illallisellakin. Crepe des Guides ja Crepe Aiguille de Midi oli taattua tavaraa, kinkkua, raclettea/reblochonia, kananmunaa, perunaa, pinaattia. Lähti päivä käyntiin ...
Isä
Oi Veera, kuulosti mukavalta tuokin! Selvisit ilmeisesti hengissa Pyhan pakkasista? :) Kiitos isa blogitaydennyksesta, nain oli tosiaan kaynyt etta juusto-liha-luolana tunnettu mättöpaikka (tahan kohtaan oli pakko copy-peistata ääkköset vaikka ranskanappista kaytankin, mattopaikka kun on aika kaukana hakemastani sanasta) oli muuttunut kanankakan kokoisia annoksia tarjoavaksi hienosteluravintolaksi. Mikas siina, ei hummustahnalla maustetuissa punajuuri gnoccheissani tai soijajauhoon leivotussa karamellikakussani ollut mitaan vikaa, mutta ehka tama ei ollut aivan sita safkaa mita haimme kuluttavan laskupaivan jalkeen... Huvittavan kokemuksesta teki se, etta ranskankodissani syodaan tahan malliin joka paiva, hostvanhempani kun ovat 100% luomuilijoita! Erilaiset pahkinatahnat, soijavalmisteet, linssit, pavut, idut ja herneet ja jopa kauramaito ovat tulleet Vivianen keittiossa tutuiksi. Etta perheelleni vain tervetuloa tanne pupuruoan pariin, jos koskaan tulette kaymaan! :-)
VastaaPoista