Direction Guadeloupe

Viikonlopun aikana satoi paikallisen mittapuun mukaan paljon lunta. Lehdet olivat varoitelleet tulevasta erikoissaatilasta koko viime viikon ajan, uutisisartikkeleissa vilahteli sanoja kuten arktinen, glasiaalinen ja polaarinen. Lunta pyryttikin koko lauantaipaivan ja sunnuntaiaamun. Viviane ja Jean-Pierre halusivat valttamatta lahtea ulos kavelylle kovimman lumipyryn aikana. Takaisin palatessaan hostvanhempieni silmalasit olivat jaahuurun peitossa, takit lumesta kohmeessa ja posket punaisilla pisteilla – ilmeisesti kasvoja pain lentaneista jaahiutaleista johtuen. Jean-Pierren kuvatessa ulkoilua maagiseksi en voinut muuta kuin hymyilla ivallisesti ja olla tyytyvainen sulista varpaistani. Sunnuntaina lahdin velvollisuudentunnosta kavelylle mukaan, minka seurauksesta sain harppoa jo loskaantuvia viinikoynnoskumpuja ylos ja alas kolme kokonaista tuntia hostvanhempieni perassa.

Koulubussi ei kulkenut tana aamuna teilla olevan huurteen takia. Onnistuin myohastymaan myos naapureiden jarjestamasta kimppakyydista, joten en hostvanhempieni ikavaksi paassyt aamutunneilleni lainkaan. Onni kuitenkin onnettomuudessa (vaikken tasta ”onnettomuudesta” itse kovin harmissani ollut) silla opettajistani ei kukaan olisi ollut aamulla paikalla. Samat jaathan teilla on niin bussien- kuin opettajienkin autojen renkaiden alla. Jean-Pierre heitti minut lukiolle puolenpaivan jalkeen, jolloin paikalla oli jo ranskan- ja luonnontiedemaikkani. Ranskantunnilla meita oli paata huimaavat viisi oppilasta kolmestakymmenestaneljasta, ilmeisen moni oli jaanyt kotiin koulukyytien puutteessa tai lumihulluuden kourissa. Jopa koulukapinan aikana tunneilla tunnollisesti istuneet hikipingot loistivat poissaolollaan. Ranskanopettaja otti ilon irti poikkeuksellisen pienesta ryhmastamme, ja teetatti meilla ylpparikokeen kaltaisen harjoituksen. Tehtavana oli, kuten oikeassakin yo-kokeessa, valmistaa puolen tunnin aikana lyhyt suullinen analyysi annetusta pohja-aineistosta. Pohja-ainestoksi madame laimaisi pulpeteillemme katkelmat Pierre Corneillen L’illusion comique –naytelmasta. Minua vasytti kovin, kaiken lisaksi iltapaivan aurinko paistoi mukavasti kasvoilleni luokan kattoikkunasta. Haukotellen seurasin muiden tyoskentelemista: vieressani istuvan pojan jalka vapatti hermostuksesta samalla kun viistosti edessani oleva tytto yritti huomaamattomasti luntata tuntimuistiinpanojaan. Itse uneksin ensin koko puolituntisen suunnittelun ajan ja sitten sita seuraavien esitysten lapi, kello pirisikin juuri sopivasti ennen omani alkua.

Ranskan tunnin loputtua seurasin muita laamamaisesti yhdistettyjen luonnontieteiden tunnille. Seuraavan puolitoistatuntisen ajan tuntiosallistumiseni oli vahintaankin yhta intensiivista kuin L’illusion comiquen kohtausten parissa. Tiedetunnit ottavat minua ehka kaikista tunneista eniten paahan. Ajanpuutteesta johtuen biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa yhdistavilla tunneilla raapaistaan joka aiheesta vain pintaa. Pintaliitomaista opiskelutapaakin enemman minua harmittaa oma patemattomyyteni. Suomen lukion kurssivalintojani ajatellen minun pitaisi olla luonnontieteiden tunneilla kuin kala vedessa. Usein olemme kasitelleet aiheita, jotka minun ei tulisi tietojeni perusteella vain tuntea, mutta myos hallita. Biologian ja kemian kahdesta, ja fysiikan neljasta opiskelemastani kurssista en kuitenkaan tunnu muistavan mitaan. Tama vuosi on, sanon sen varmaan miljoonanteen kertaan, taysi nolla opintojeni kannalta. Kaiken lisaksi tunnun unohtavan kaiken hyodyllisen mita olen joskus siella Suomessa opiskellut.

Kotiin palasin Jean-Pierren toimiston kautta. Se sijaitsee Gaillacin toisella laidalla, puolituntisen kavelymatkan paassa lukiostani. Reippailen toimistolle valilla koulubussin ottamisen sijaan, hostisan kyydissa kotiin kun paasee ilman turhia mutkia ja pysahtelyja. Tanaan treffit olivat kuitenkin sovittu juttu, koulubussit kun eivat jaisten teiden takia olleet liikenteessa lainkaan. Autossa Jean-Pierre kertoi olleensa yhteydessa Guadeloupella asuvan veljenpoikansa kanssa. Veljenpoika on asunut jo vuosia perheensa kanssa Vali-Amerikan tienoilla olevalla trooppisella saarella. Miksi kerron tasta? No siksi etta me saatamme lahtea sinne lomalle! Viviane ja Jean-Pierre valayttivat idean matkasta, ja minahan ilmaisin kiinnostukseni. Ilmaisin kiinnostukseni erittain vahvana. Guadeloupehan on osa Ranskaa, mutta kyseisille seuduille en ihan heti olisi uskonut tekevani tutustumisreissua vaihtovuoteni puitteissa. Mikaan ei ole viela taysin varmaa, mutta sanompa silti: Adios amigos! Tamansuuntaisia suunnitelmia ei aitinikaan olisi osannut aavistaa ehdottaessaan ottavani pienen loman koti-ikavani unohtaakseni...