Siskollista elämää

Mä olen päättänyt kirjoittaa hieman tapahtumaläheisempää tekstiä nyt kun Anna on vielä maisemissa. Uusi hostsiskoni lähtee kiertämään Ranskaa vajaan viikon kuluttua, jolloin voin hyvin palata epäolennaisempiin asioihin keskittyvään blogitilitykseeni. Useamman viikon loman pitäminen uusiseelantilaisen perheen kanssa ei välttämättä ole paras ajatus ranskankielen kehittämisen kannalta, mutta Annalle tehnee hyvää nähdä läheisiään pitkästä aikaa. Huhtikuinen loma suunniteltiin ja lyötiin lukkoon jo Annan Toulonin aikoina - koti-ikävää poteva tyttö ajatteli perheloman odottamisen olevan ainoa keino millä hän jaksaisi pitkän kevään läpi. Asiat ovat nyt kuitenkin toisin, ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, tekisi siskoni mieli leikata lomansa lopusta viikko pois viettääkseen enemmän aikaa uusien hostvanhempiensa (ja minun!) kanssa. Mehän tietysti pitäisimme tästä - Annan sanat eivät voisi suoremmin kertoa hänen viihtyvän luonamme.

Aikaisen bussin ottaminen maanantaiaamuna ei tuottanut tytölle sen suurempia ongelmia, vaikka takana olikin nippa nappa riittävävät yöunet sunnuntain myöhäisleffan vuoksi. Keitimme yhteisen aamupuuron (jos tyttö tykkää kaurapuurosta ei tämä voi olla muuta kuin hyvä ihminen) ja kiirehdimme bussipysäkille jolla äiti Glasiys lapsineen jo odotti. Laborien elämään totutteleva hostsiskoni läpäisi bussirastin hyvin arvosanoin, vaikka korkokengät jäivätkin sitä seuraavana aamuna kotiin. Koroilla kipsuteltavaa matkaa kertyy kuitenkin rapeat viisi sataa metriä aamuin illoin.

Tiistai meni koulullisesti passiivisissa merkeissä opettajien lakon vuoksi. Annalla oli yksi ainoa historiantunti; minulla kävi hieman huonompi tuuri (tai parempi, miten sen nyt ottaa...), sillä kaikki opettajani yhtä lukuunottamatta olivat paikalla. Kaiken lisäksi poisjäänyt tunti oli espanjaa, josta olen jokatapauksessa vapautettu. Première economique socialen maikat olivat mitä ilmeisimmin innokkaampia protestoimaan eläkeiän nostamista vastaan kuin omat, première litterairen, opettajani.

Tiistai-iltana olimme Toulousessa teatterissa luokkiemme kanssa. Teatteri oli rakennuksena vaikuttavampi kuin viimekertainen, joka sijaitsi kebab-kioskien ja seksikauppojen tuntumassa eräässä kaupungin huonomaineisemmassa lähiössä. Tämänkertaisen teatterin paremmasta sijainnista ja valkoisista eduspylväistä huolimatta ei tuotos ollut sen kummempi - huonolla maulla modernisoitu versio Molièren Dom Juanista. Teatterikäynti oli kuitenkin hyvä tapa rikkoa muuten niin itseääntoistavaa viikkorutiiniamme, joten lainaan Annan sanoja todetessani senkin olleen kokemus, eikä lainkaan turha sellainen.

Keskiviikkoaamuna sydämeni oli pakahtua kun löysin Annan alhaalta koko aamupalan valmiiksi laittaneena. Olin herännyt hostsiskoani aiemmin suihkussa käydäkseni, mutta alas tullessani oli Anna ehtinyt kattaa pöydän, keittää teen, paahtaa leivät ja nostaa hillopurkit esille. Voi, miten sööttiä, tämänkaltaiseen höösäämiseen voisi tottua!

Iltapäivästä treffasimme itävaltalaisen Evin kanssa ja menimme katsomaan Alice aux pays des merveilles -leffan. Elokuva oli hieno, vaikka iltapäivänäytös olikin täynnä 3D-efekteille kiljahtelevia lapsia. Takanani istuva poika ei puolestaan voinut lopettaa penkkini selkämyksen potkimista vaikka mainitsin asiasta useampaan kertaan. Leffan loputtua käännyin ympäri ja pidin vesselille sen verran pitkän ja tiukan puhuttelun että pojan äiti tuli lopulta paikalle kysyen: "Est-ce qu'il y a un problème?". Pudistin päätäni ja hymyilin nätisti todeten päässeemme jo yhteisymmärrykseen - poikaraukan naama oli valahtanut enemmän tai vähemmän lakanankalpeaksi.

Tarkkanäköisimmät ovat ehkä huomanneet että countdown-laskuristani on äskettäin tippunut pois viisitoista päivää. Aikaisempi lähtöni on nyt varmistunut - palaan samaa matkaa äitini kanssa, joka tulee seudulle Montpellierissä pidettävän gynekonferenssin vuoksi. Alustavan suunnitelman mukaan vietämme muutaman päivän Montpellierissä ja toiset samanlaiset Gaillacissa, jonka jälkeen 26.5 lennähdämme Suomeen Toulouse-Amsterdam-Helsinki -yhteyksillämme. Mä olen kahta viikkoa aiemmin palaamisesta enemmän kuin onnellinen - näin ehdin mukaan kevään ylppärijuhliin ja pääsen aloittamaan kesäloman samaan aikaan kavereideni kanssa, mutta mikä tärkeintä, en missaa Anni-siskoni 9-vuotissynttäreitä.