Host-sukulointia Bretagnessa ja Loiren laaksossa

Pariisista en palannut suorinta tietä alas etelään, vaan otin junan vain ja ainoastaan Loiren laakson Le Manseen asti, mistä hostvanhempani tulivat minut samaisena iltana noukkimaan autolla. Viettäisimme loppulomani plus yhden ekstrapäivän niillä seuduilla asuvia sukulaisia morjenstaen - vierailut ainakin Vivianen siskon Pauletten, Jean-Pierren veljen Paul-Sylvainin ja heidän yhteisen Nicolas-poikansa luona olisivat luvassa. Le Mansin alennusmyynneistä huolimatta kiitin luojaa mäkkärin ilmaisesta netistä, jota ilman en olisi jaksanut odottaa seitsemän tunnin takaa huristelevia hostvanhempiani. Kahden painavan kassin kanssa kun en pahemmin kaupoissakaan voinut kierrellä.

Sukuloinnin aloitimme Vivianen 70-vuotiaasta isosiskosta, joka pitää ja elää pienoismaatilalla samanikäisen miehensä kanssa. Paulette ja Gilbert asuvat sympaattisessa maalaistalossa, jonka ympärillä vaeltelee eläimiä yhtä suuressa määrässä kuin kaupallisilla farmeilla, joilla kävin pienenä perheeni kanssa eläinten turpia taputtelemassa. La Futaien maatilan omistukseen kuuluu monta hehtaaria maata, takapihallinen hedelmäpuita (omenaa, päärynää, kirsikkaa, luumua, persikkaa, nektariinia, aprikoosia...), yksi hanhi, seitsemäntoista kanaa (joista tosin söimme yhden), yksi vetohommiin tarkoitettu heppa, tusina vuohia ja lampaita, sekä kissa, joka oli juuri saanut kahden kissanpennun kokoisen pentueen.

Paulette oli ihmisenä täysin erilainen kuin pikkusiskonsa Viviane. Kolmentoista vuoden ikäero ei voi selittää kaikkia siskosten välisiä eroavaisuuksia - he ovat toistensa peilikuvia niin ulkonäkönsä, mutta myös luonteensa puolesta. Siinä missä hostäitini on hoikka, tummatukkainen ja oliivi-ihoinen, on Paulette vaaleanruskean rullapermiksen omistava tanakka maalaisnainen. Paulette on kovin puhelias, Viviane ei niinkään - hostäitini harvoin ottaa keskusteluihin osaa enemmällä kuin muutamalla lauseella.

Tilanpuutteen vuoksi emme yöpyneet Vivianen siskon luona, vaan muutamaa sataa metriä alempana ystävällisen eläkeläispariskunnan luona. Eliane ja Patrice ovat tottuneet hostaamaan naapurinsa lukuisia vieraita, mistä syystä mekin olimme taloon enemmän kuin tervetulleita. Pariskunta lähes pakotti minut kylpemään ultrahienossa hierovassa kylpyammeessaan, jossa otinkin kylvyt kahtena aamuna kolmesta. Ensimmäisen aamun vaahtokylpy oli hienoinen floppi vaahdon noustua liikaa ja jouduttuani tyhjentämään ammeen vedestä kesken kaiken. Lähtöaamun kylpyyn Eliane tarjosi saippuan sijaan pussillisen kuivattua merilevää, joka kylpyveteen suodatettuna teki kylvystä ihanan merellisen.

Eikä tässä vielä kaikki. Marc Levyn matkalukemiseni nähtyään Patrice etsi minulle romaaneittain luettavaa kotinsa kirjahyllystä. Eliane taas halusi ehdoin tahdoin maistattaa minulla jokaista itse tekemäänsä hilloa. Kotitekoiset hillot olivatkin herkullisia ja "vähäsokerisia", kuten Eliane sanoi, "mikä on hyvä, ethän halua ottaa kymmentä lisäkiloa ranskanvuotesi aikana, hehheh". Oma nauruni oli hieman väkinäisempää - emäntämme heitto ei nimittäin ollut niin kovin kaukana senhetkisestä kilotilanteestani.

Loiren maatilalta ajoimme Jean-Pierren pikkuveljen perheen luokse astetta modernimpaan asuinympäristöön, missä yövyimme viikonlopun ajan. Sunnuntaina vierailimme hostvanhempieni pojan Nicolaksen ja tämän tyttöystävän Charlotten uudessa asunnossa Rennesissä. Katsastimme apartementin ja söimme nuorenpariskunnan kokkaaman lounaan, minkä jälkeen teimme kävelykierroksen kaupungin keskustassa. Tänään sitten huristelimme takaisin etelään, etten vain missaisi enempää kuin yhtä päivää arvokasta lukio-opetusta. Kyllä lomien jälkeen voi taas olla motivoitunut koulutyöhön.

P.S. Uusiseelantilaisen hostsiskonikin pitäisi palata perhelomaltansa tällä viikolla! Olen innoissani tytön paluusta, sillä Annatonta aikaa tulee kuluneeksi jo kokonaisen kuukauden verran... Uskallan myös veikata että bloginpäivitystahtini hidastuu hieman, sillä Annan ollessa taas maisemissa on minullakin muuta tekemistä kuin kirjoittaa iänikuisia blogistooreja. Sorge!