La pause s'impose

Tauko on todellakin paikallaan. Ei niin että mä olisi tunneilla pahemmin mädäntynyt, sillä mun kahdenkymmenenviiden viikkotunnin lukujärjestys ja säännölliset koulukapinat antavat aika hyvin periksi, mutta nyt alkava kahden viikon loma on erittäin tervetullut. Hyvä mulle, hieman huonompi täkäläisille, joille vastaava lomamäärä jos jokin saa aikaan ranskalaisittain pitkät koulupäivät. Minä en liikunnan ja espanjan lopettaneena kuuluu parhaimpien esimerkkien joukkoon, mutta normiranskalainen roikkuu koulutunneilla kahdeksasta viiteen päivittäin, keskiviikon iltapäivävapaata lukuunottamatta. Kaikinpuolin mätä koulusysteemi, en voi muuta sanoa.

Ilse laittoi mulle postissa erittäin mielenkiintoisen artikkelin asiaan liityen. Hesarissa julkaistun jutun mukaan ranskalaislapset lomailevat kokonaiset 50 päivää enemmän kuin suomalaisskidit (vertaa 150 koulupvä/vuosi Ranskassa ja 190 koulupvä/vuosi Suomessa). Se tekee käytännössä kaksi kokonaista kuukautta enemmän lomaa! Aivan järjetöntä, lähinnä siksi ettei mun mielestä Suomestakaan tunnu varsinaisesti lomia puuttuvan. Viikko keväällä ja syksyllä, kaksi Jouluna ja kymmenen kesällä ovat ainakin mulle täysin riittoisat. Kertokaa mitä mieltä olette!

Toinen mielenkiintoinen fakta oli kahdeksanvuotiaiden koulussa vuosittain viettämä aika, joka on Suomessa kuudensadan ja Ranskassa yhdeksänsadan tunnin paikkeilla. On siinäkin eroa, ironista on kuitenkin että alhaisesta tuntimäärästään huolimatta suomalaislapset vetelevät niitä eurooppalan huipputuloksia. Ehkä lasten voisi todellakin vain antaa kasvaa rauhassa. Onko ala-asteen tokaluokkalaisten todellakin välttämätöntä istua koulussa yhtä pitkiä koulupäiviä kuin Suomen ylä-astelaisten? Huhheijaa.

Muihin asioihin mennäkseni sanottakoon että takana on hieman erikoinen viikko. Mä olin kuulemma ollut vähän kuiva Colliouren matkan viimeisinä päivinä, mistä syystä mun hostvanhemmat olivat käyneet jutskaamassa aluevalvojan kanssa. Joo-o. Tästä ne tosin olivat ihan avoimia, ja sanoivat toivovansa että minä puolestani poikkeaisin Fabiennen luona. Juttu nyt päättyi sitten niin että mä sain kuulla olevani kohtuullisen vahvaluonteinen (?) ja että mun tulisi yrittää rauhoittua hieman. Rehellisesti sanoen tää on mun mielestä aika ironista - Ranskaan asti piti tulla kuulemaan olevansa temperamenttinen. Viviane ja Jean-Pierre ovat ehkä ainoat ranskalaiset, joiden rinnalla mä voin vaikuttaa tuliluontoiselta. Hahhah, mua naurattaa.

Asian ironisuudesta huolimatta mä koitan tästedes "rauhoittua" ja harkita sanojani enemmän. Etenkin sarkastiset vitsini, jotka konservatiiviset hostvanhempani näkevät lähinnä loukkauksina, tulee minun lopettaa. Huumorintaju on ehkä tosiaan se juttu, mikä mulla ja hosteillani menee vähiten yksiin. Eilen illalla siis yrittämällä yritin (ja jopa onnistuin!) nauramaan Jean-Pierren kehnolle vitsille, jossa ranskalainen pyytää espanjalaista laittamaan kakun jääkaappiin, mutta espanjalainen heivaakin kylmiöön kissan. Vitsin ymmärtämiseksi voin kertoa että kakku on ranskalaisittain gâteau, mutta espanjalaisittain gâteau on kissa. Ja nyt saa siis nauraa...