Pääsiäinen Colliouressa

Viime viikonloppu oli maanantain pääsiäisvapaan takia kolmipäiväinen. Päätimme hyötyä tästä päivää pidemmästä viikonlopusta lähtien roadtripille Pyreneiden suunnalle. Vietimme pääsiäisviikonlopun Colliouren välimerenrantakaupungissa ja sen ympäristössä pyörien. Kotiin palasimme myöhään maanantai-iltana syötyämme pitkän kaavan mukaisen pääsiäislounaan Jean-Pierren veljen ja tämän vaimon luona Toulousessa.

Itse Colliouren lisäksi vierailimme kolmessa muussa satamakaupungissa ennen Espanjan rajaa (Port Vendres, Banyuls sur mer ja Cerbère) ja kolmessa rajan jälkeen (Portbou, Port de la Selva, Colera). Ensimmäisessä ranskalaiskylässä hostvanhempani bongasivat veneellisen ikäisiään amatöörisukeltajia merelle lähtemässä. Jean-Pierre oli merelle lähtijöistä selvästi kiinnostunut ja pyöri heidän ympärillään niin kauan, kunnes Viviane kiskoi hänet pois paikalta älä kuvittelekaan -ilme naamallaan.

Illalla hostäitini kuitenkin totesi ettei se, etteivät he ole ennen sukeltaneet, välttämättä tarkoita ettei sitä voisi joskus koittaa. Huraa, mitä suurta avomielisyyttä Vivianen puolesta, yleensä kun hostäitini on niin kovin konservatiivinen. Paintballiakaan emme kuukausi sitten lähteneet pelaamaan muiden EF:läisten kanssa koska "emme olleet sitä koskaan aiemmin koittaneet". Minä olisin nähnyt juuri kokemattomuutemme hyvänä syynä lähteä ammuskelemaan toisiamme värikuulilla.

Kolmas espanjalaiskylä oli täysin valkoinen - värikkäin talo jonka kaupungista bongasin oli haalean keltainen. Ostin ihanan artesaanijäätelön ja istuin laiturinnokkaan nauttimaan leudosta merituulesta. En ollut tajunnutkaan kuinka ikävä merta minulla oli ollut - ei välttämättä itse uimista, vaan merituulen suolaista tuoksua, sen tunnetta kasvoilla, ja jopa taipumusta saada tukka takuille.

Espanjasta palatessamme automme moottori sanoi sopimuksen irti ja pysähteli pysähtelemistään. Jean-Pierre oli täyttänyt auton tankin espanjalaisella bensalla, josta 12-vuotias Volvo-rukka ei tuntunut pitävän lainkaan. Tämän lisäksi vesisäiliön korkin kierteet olivat sulaneet päästäen kaiken viilennysveden karkaamaan höyrynä. Olimme kuitenkin ylittäneet Espanjan ja Ranskan välisen kukkulan korkeimman kohdan, ja pääsimme täten rullaamaan alas Collioureen hätävilkut vilkkuen. Parkkeerasimme auton kaupungin parkkiin ja lähdimme etsimään sen illan ruokapaikkaa.

Syömästä palattuamme auto ei käynnistynyt enää lainkaan. Kolmen vartin pituisten starttausyritysten jälkeen Jean-Pierre pyysi kännykkäni lainaan ja soitti paikalle hinausauton. Kello kaksitoista yöllä valkoinen ajokkimme hinattiin pois keltaisten valojen välkkyessä. Me taas palasimme Sorèdessa sijaitsevaan hotelliin vakuutusyhtiön maksamalla taksilla.

Näin tapahtumista kirjoittaessani kaikki tuntuu järjestyneen ilman sen suurempia säätämisiä tai huolehtimisia. Todellisuudessa Viviane ja Jean-Pierre olivat täysin tyhjän päällä alkuperäisten suunnitelmien hajottua käsiin. Ylisuunnitelmalliset hostvanhempani eivät millään osanneet hyväksyä todellisuutta tai vaihtaa suunnitelmaan numero kaksi. Eri toimintavaihtoehdoista puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin, eikä siltikään tiedetty mitä tehdä. Mikä ilta.

Pitkien neuvottelujen jälkeen päätimme palata kotiin junalla auton korjaamisen odottamisen sijaan. Hostvanhempieni mielessä kävi myös Colliouressa odottamisen mahdollisuus, mutta auton valmistuminen tiistaihin mennessä (kuten hinaaja oli luvannut) ei tuntunut tarpeeksi varmalta. Jean-Pierre palaisi siis loppuviikosta Collioureen ja ajaisi auton takaisin tänne "pohjoiseen".

Lähtöaamunamme Viviane onnistui hajottamaan hotellihuoneemme keittiön varustukseen kuuluneen levynsuojuksen. Vielä kuuman levyn päälle asetettu suojus räjähti tuhannen pirstaleiksi, jotka levisivät ympäri hotellihuonetta. Hostäitini mielestä oli pöyristyttävää että hänen toivottiin maksavan hänen rikkomansa suojuksen. Vivianen mielestä yksi levynsuojus ei voinut kaataa maailmaa, saatika estää huoneen eteenpäin vuokraamista. Olin hävetä silmät päästäni - kyllä nyt yleiseen etikettiin kuuluu korvata se, minkä toisen omaisuudesta rikkoo.

Vivianen valitettua aikansa hotellin nuori omistajapariskunta päästi meidät lähtemään penniäkään maksamatta. Hostäitini oli voitonriemuinen, vaikka väittelyn aikana odottaneen taksin aloitusmaksu oli noussut pitkälti yli sen summan, jonka hän olisi voinut rikkomastaan esineestä alunperin maksaa. Näin jälkeenpäin miettien olisin voinut korvata levynsuojuksen omista rahoistani - niin kauhistuttavan naurettava kyseinen tilanne oli. Itsekin sain osuuteni omistajapariskunnan mustista katseista hotellin pihasta pois kaartaessamme.

Kokonaisuutena miettien pääsiäiseni oli oikein mukava, vaikken kunnon pääsiäisfiilikseen koskaan päässytkään. Maalis-huhtikuussa ujosti vihertävään rairuohoon tottuneena oli oudohkoa käppäillä keskellä palmupuita, kaktuksia ja aloeveramaisia etelänkasveja. Tämänvuotisesta pääsiäisestäni puuttui rairuohon lisäksi noidiksi pukeutuneet virpojat sekä pääsiäispupun tuomat suklaamunat. Ensi vuonna varaankin virpojille kaksinkertaisen kasan karkkia ja syön mignon-munia tämänkin vuoden edestä.