"Donc on était au restaurant et on a attendu 45 minutes pour les omelettes de Gérard et d'Adis et puis nous sommes tous partis. Après on est allés dans un autre restaurant mais ils ne servaient pas les désert avant une heure. Le troisième restaurant était bien, on était servis dans dix minutes, et toi, tu as mangé une grosse glace."
"Olimme ravintolassa ja odotimme 45 minuuttia Gérardin ja Adiksen (mukana olleiden naapureidemme) omeletteja jonka jälkeen lähdimme kaikki (ilman omeletteja). Sen jälkeen menimme toiseen ravintolaan mutta he eivät tarjonneet jälkiruokia kuin vasta tunnin päästä. Kolmas ravintola oli hyvä, annoksemme tuotiin kymmenessä minuutissa, ja sinä söit ison jäätelöannoksen."
Yllä kolmella lauseella se, mitä teimme eilisellä päivävierailullamme Saint Cirq Lapopiessa. Jean-Pierren kuvaus oli syömiskeskeisyydestään huolimatta täysin tosi, vaikkeikään kovin kattava. Ravintoloista puhuminen lienee aivan luonnollista Ranskan ruokakulttuurin keskellä kasvaneelle (ja ruoasta kovin pitävälle) hostisälleni. Tässä muuta teimme tässä kauniissa keskiaikaiskylässä:
Ensinnäkin idea Saint Cirq Lapopieen lähtemisestä tuli hostisältäni, joka on kotoisin Lotin departementista. Ajoimme kaupunkiin ranskalaisittain pitkän matkan, 1,5 tuntia. Itse kohde oli hieno, ja täysin pidemmänkin ajomatkan arvoinen. Kaupunki oli rakennettu korkean kallion päälle niin, että se näytti sortuvan alla virtaavaan Lot-jokeen hetkenä minä hyvänsä. Vanhankaupungin talot olivat kauniita terävine harjakattoineen ja luonnonkivestä rakennettuine edustoineen (Gaillacin alueella talot on rakennettu suurimmaksi osaksi tiilestä). Otinkin useita kuvia pelkästään erikokoisista ja -muotoisista kivistä sommitelluista talonseinistä.
Turistikaupasta mukaan tarttui nipullinen postikortteja ja magneetti aloittamaani magneettikokoelmaan (aloin jossain vaiheessa ostamaan magneetteja muistona kaikista vierailemistamme paikoista). Hankin itselleni myös uuden hatun, sellaisen mustan lierireunaisen. Terveiset siis Juusolle, joka osti ja kiintyi samantyyliseen päähineeseen viime kesän Ranskan matkallamme. Saa nähdä käykö minulle samoin (vai päätyykö hattu kaapinpohjalle muita virheostoksia pölyltä suojaamaan).
Mitä enemmän mun lähtö lähenee, sitä tiiviimmäksi meidän vierailutahtimme kiihtyy. Viimeiselle ranskankuukaudelleni tuntuu riittävän uutta nähtävää joka viikonlopulle. Tämä on tietysti positiivinen asia, ihanaa että hostvanhempani jaksavat viedä minua paikkoihin. Ranskassa tosin riittää nähtävää, yli sadan kilometrin päähän tulee harvoihin lähdettyä, sillä lähempääkin löytyy ihastelemisen arvoista. Nyt mä vasta todella tajuan, kuinka iso maa Ranska oikeasti on. Täällä viettämäni ajan perusteella en voi sanoa tuntevani Ranskaa - pelkästään pienet läntit Aveyronin ja Tarnin departementeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti