Pariisissa osa 1: Peripheriquen ulkopuolella

Sunnuntaina 18. huhtikuuta kirjoitettua, nyt vasta nettiin laitettua:

Raidelakko oli edelleen voimassa Gaillacista perjantaina lähtiessäni. Suurin osa lähijunista sekä kaikki idän ja puolet lännen kautta kulkevista tgv-junista olivat pannassa. Pääsin silti Pariisiin, sillä muutama vuosi sitten asetetun lain mukaan SNCF:n on pakko pyörittää tiettyä prosenttiosuutta junista. Ensimmäisen etappini, Gaillac-Toulouse välin, jouduin taittamaan puhtaasti bussilla. Toulousesta otin sitten päivän ainoan junan Pariisiin. En vaivautunut vaihtamaan alunperin ostamaani lippua - ei sitä konduktöörien puutteessa kukaan olisi kuitenkaan tarkistanut.

Puutteellisesta junatarjonnasta huolimatta saavuin Pariisiin safe and sound. Hande oli minua Montparnassen asemalla vastassa, ties kuinka kauan odottaneena. Bordeaux'n junani oli lähtenyt myöhässä ja kaikenlisäksi pysähdellyt matkan varrella teknisten vikojen johdosta. Ennen tapaamistamme vaihdoimme tuntomerkkimme puhelimessa, mikä tuntui hassulta, olihan kyseessä sukulaisperheeni äiti. Vaihtovuoteni aikaisesta tiivistä yhteydenpidostamme huolimatta tulee viime näkemästämme kuluneeksi useita vuosia. Äiti muistelee olleeni reippaasti alle kymmenvuotias kun perheemme viimeksi tapasivat.

Tuntomerkkien antaminen osoittautui tärkeäksi, vaikkei Hande minua pelkän vihreän baskerini avulla tunnistanutkaan. Muistutan kuulemma äitiäni aika lailla. Itse en olisi Handea, äitini serkkua, enää osannut tunnistaa. Montparnassen asemalta otimme metron ja rerri-junan, joka kulkee Pariisin ulkopuolisiin lähiöihin. Pikkuserkkuperheeni asuu rauhallisella seudulla kolmisenkymmentäviisi kilometriä kaupungista itään.

Itse Pariisissa oli täysi härdelli päällä - tunnelma oli ainakin kymmenen kertaa intensiivisempi kuin asuttamassani Etelä-Ranskan pikkukaupungissa. Metrokäytävillä eivät vieneet eteenpäin omat jalat vaan ihmismassa; junat taas olivat niin täyteen ängettyjä että pystyssä pysyi mistään kiinni pitämättäkin. Hengitysilmankin laatu oli aivan omaa luokkaansa. Provinsseissa asuvat ovat ehkä oikeassa sanoessaan ettei heidän pääkaupunkinsa ole kaikista idyllein asuinympäristö. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) Pariisi on mitä ihanin lomakohde.

Bussy St. Georgen kodissa meitä odotti pikkuserkkuni Erika (13), Mark (11) ja Mika (8). Charles-isä oli siinä vaiheessa vielä töissä. Vaihdoin poskipusut lasten kanssa, minkä jälkeen jatkoimme tutustumista suomenkielellä. Lapset ovat täysin kaksikielisiä suomen ja ranskan suhteen - englantiakin he puhuvat keskivertoikäisiään paremmin. Ensimmäisenä iltana olin hieman hukassa kielten suhteen: lapset puhuvat keskenään ranskaa, mutta kanssani suomea, vanhemmat taas kommunikoivat englanniksi. Mikä kielten sekamelska!

Minun sukuhaarastani pikkuserkkuni muistivat Villen, joka oli antanut heidän ajaa busteriaan Villingin edustalla, ja Miian, jonka mökissä he olivat Rukalla viime kesänä yöpyneet. Erityisesti lämpimästi lapset kuitenkin muistelivat "Jussi-enoa" eli ukkiani, joka oli jakanut heille runsain määrin Rukan kesäkelkkamäen ilmaislippuja. Tämä jos mikä oli sulattanut heidän sydämensä. Sukumuisteloiden jälkeen pojat innostuivat luomaan wii-hahmoa minulle ja ukilleni, tosin "Jussi-enoa pitää hieman leventää, kun se on niin iso".

Ensimmäinen ilta oli ihanan kotoinen, mutta ennen kaikkea suomalainen. Puhuimme suomea ja söimme mättökokoiset annokset pastaa carbonara-kastikkeella, ilman turhia alku- tai jälkiruokia. Tuliaiseksi tuomani Fazerin suklaalevytkin maistelimme vasta television ääressä Koh-Lantan uutta tuotantokautta katsoessamme. Viimeiseksi illalla sain tutustua Eerikan turkoosiin undulaattiin, joka tuli istumaan olalleni ja pääni päälle kuin olisi minut aina tuntenut. "Paljetin" tsirp tsirp -lauluun sainkin sitten seuraavana aamuna herätä.

Illan ihanin yllätys oli kuitenkin yläkerran kylppärin sähkösauna. Saunominen teki enemmän kuin hyvää - viime saunomiskerrastani tulee kuluneeksi rapeat kahdeksan kuukautta. Saunan jälkeen minulla superpuhdas olo - puhtaampi kuin, niin, viimeiseen kahdeksaan kuukauteen. Tunsin todella puhdistuneeni viimeistä ihohuokostani myöten. Olonikin tunsin useampaa kiloa kevyemmäksi, vaikka Handen rasvaprosentit ja kiinteysasteet laskeva vaaka näyttikin aivan muuta.

Lauantaiaamuna löysin itseni tulikokeen edestä: minun tuli keittää puuro paitsi itselleni, mutta myös perheen kuopukselle Mikalle. Mikalla oli puurolleen korkeat kriteerit: oikea puuro on "sellaista mitä isä tekee". Isä ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä paikalla, joten vastuu lankesi minulle. Puuroni, jonka kädet täristen ja otsa hikeä valuen keitin, meni kuitenkin läpi hyvin arvosanoin. Ehkä jopa parhain mahdollisin, sillä poika söi hiljaa ja mitään sanomatta (hyvä merkki), ja otti vielä santsikierroksenkin (vielä parempi merkki).

Lauantaipäivällä kävimme Bussyn torilla ja hevostallilla perheen vanhimpien ratsastuksessa. Hevosenlannan ja tallikarikkeen tuoksu onnistui tuomaan mieleeni jenkkiaikamme Bridlewood circlen heppasumassa. Iltapäivästä asetuimme kotiterassille auringonottoasemiin - koko viikonlopun (ja oikeastaan koko lomien) ajan on ollut mahtavan lämpimät kevätsäät. Lounaankin söimme ulkona: Hande aloitti grillikautensa valmistaen meille herkulliset home-made hampurilaiset. Namskis!

Tänä aamuna Charles ja lapset lähtivät mormonikirkkonsa jumalanpalvelukseen. Hande ja minä, vähemmän uskonnollisemmat, jäimme kotiin, mutta lähdimme pian pyörärundille heidän kotikulmilleen. Aikamme golfkentän ja vanhankaupungin tuntumassa pyörittyämme Hande näytti minulle kaupungin RER-aseman, mistä huomenna ottaisin junan Pariisiin. Kotiin palasimme naamat ahomaiseen tapaan punoittaen ja selät hienoisesti hikeä valuen.

Illalla auringonlaskun jälkeen teimme Paris by night -autokierroksen koko perheen voimin. Kaupunki on vaikuttava pimeän laskeuduttua ja valojen sytyttyä - melkein hienompi kuin päivällä. Eiffel-tornin tasatunnein välkkyvät valot näimme Trocaderon aukiolta; muut hienosti valaistut rakennukset bongasimme auton ikkunoiden takaa. Kierroksen päätteeksi parkkeerasimme auton Saint Louis'n saarelle ja otimme pallolliset kuuluisaa Berthillonin jäätelöä. Nekin, jotka olivat automatkan aikana nukahtaneet, ponkaisivat tässä vaiheessa virkeinä pystyyn.

Huomenna (maanantaina) ja ylihuomenna (tiistaina) lähden tutkimaan Pariisia omin nokkineni. Lähden kaupunkiin samaa matkaa Charlesin kanssa, ja palaan Handen matkassa, mutta muuten olen täysin omillani. Olen todella innoissani kaupunkiin yksin lähtemisestä - kerrankin pääsen kulkemaan täysin oman pääni ja omien halujeni mukaan. Pariisinkokemuksistani (tai katastrofeista?) lisää sitten myöhemmin! Tässä vaiheessa nettiyhteydestä ei tietoakaan...