Miten kertoa kokemastaan takaisin palattuaan? Miten kukaan osaa edes kysyä? Enhän minä itsekään osannut. Ennen lähtöäni EF:n toimiston Taija iski käteeni listan entisistä ranskanvaihtareista ja heidän puhelinnumeroistaan. Kynnys näille vieraille ihmisille soittamisesta oli kuitenkin korkea – eihän meitä yhdistänyt kuin heidän mennyt; ja minun tuleva kokemukseni. En uskonut osaavani kysyä järkeviä tai oikeasti hyödyllisiä kysymyksiä. Pahimmassa tapauksessa olisin vain tehnyt itsestäni pellen ja tuhlannut linjan toisessa päässä olevan aikaa.
En siis koskaan soittanut. Alussa minua otti päähän jänistämiseni, mutta jälkeenpäin tein rauhan itseni kanssa. Olisiko muutaman minuutin pinnallinen jutustelu ex-vaihtarin kanssa voinut tehdä minusta valmiimman omaa vaihtovuottani varten? Rehellisesti sanoen en usko. Jokainen lähtee tähän kokemukseen omasta asetelmastaan ja kokee omannäköisensä vuoden.
En tiedä pystyisinkö itsekään antamaan kovin konkreettisia tai hyödyllisiä neuvoja vaihtoon lähtevälle. Tai ehkä sittenkin yhden. Vaihtopapereita täyttäessään kannattaa olla itselleen rehellinen. Papereissa kannattaa kertoa itsestään, ei siitä ihmisestä joka haluaisi olla tai jona haluaisi muiden itsensä näkevän. Mitä adjektiivien, jotka eivät todella kuvaa totuutta, listaaminen loppupeleissä hyödyttää? Ei mitään.
Itse olisin voinut sosiaalinen-laatikon ruksaamisen lisäksi kertoa olevani hyvin itsenäinen, lähes solitaarinen, ja viihtyväni hyvin myös omissa oloissani. Se ei olisi haitannut ketään, lähinnä vain auttanut itseäni olemaan se ihminen joka todella olen heti alusta alkaen. Hostperheitä on erilaisia yhtä paljon kuin vaihtareitakin, mistä syystä hiljaisille kirjaliisoille löytyy koti siinä missä supermeneville cheerleadingtytöillekin.
Jos kello kääntyisi puolitoistavuotta taaksepäin – mitä en tosiaan toivo – tekisin ainakin kaksi asiaa toisin. Ensinnäkin a) painottaisin entisestään tarvettani menevälle ja paljon yhdessä tekevälle perheelle. Perheen lämpö ja tuki ovat minulle tärkeämpiä asioita kuin olin koskaan ymmärtänytkään. Perheen kanssa vietetyt hetket ovat minulle vähintäänkin samalla arvotasolla kuin kavereiden kanssa vietetty aika. En olisi myöskään asettanut toivetta lapselliselle hostperheelle. Jokaisessa perhetyypissä on hyvät ja huonot puolensa – minulle lapsettomassa perheessä eläminen sopi yllättävän hyvin.
Toisekseen b) en olisi koskaan lähtenyt vaihtoon EF:n kautta. Kyseisen järjestön motivaatio työhönsä ei tunnu tulevan hyvien vaihtokokemuksien tuottamisen ilosta, vaan silkasta rahan himosta. Se, että EF:n ranskanvaihtareista puolet vaihtaa perhettä vuotensa aikana on vain harmillinen sivuseikka. Se, ettei järjestö tee työtään täydestä sydämestään on heidän todellinen ongelmansa. Vaihtoon hakijoiden kannattaakin mielestäni kääntyä vanhojen, luotettavien, ja hyvästä tahdostaan tätä tekevien järjestöjen pariin. AFS:n ja YFU:n lisäksi uskon rotareiden olevan pelissä oikeiden motiiveiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti