Lily's visite part 1

Uusiseelantilainen ystävämme saapui luoksemme viikko sitten keskiviikkona. Tapansa mukaan Lily ei turhaan vaivautunut kertomaan suunnitelmistaan – tiesimme varmuudella hänen tulostaan vain muutamaa tuntia ennen kuin hänen junansa saapui Gaillacin asemalle. Suunnitelmallinen hostäitini oli menettää hermonsa tytön kanssa jo ennen tämän tapaamista, mihin nähden he tulivat erittäin hyvin toimeen yhteisen viikonloppumme aikana.

Helatorstain vastaisena yönä emme nukkuneet nimeksikään: ensinnäkin pälätimme tyttöjen kanssa reippaasti yli puolenyön, minkä jälkeen jouduimme heräämään aikaisin EF:n piknikille lähteäksemme. Lily ei ollut asiasta moksiskaan, sillä hän rakastaa ulkomaalaisten, tai oikeastaan kenen vain, kanssa sosialisoimista. Tyttö toikin sopivasti energiaa muuten niin harmaisiin aluetapaamisiimme. Myös tanskalaisella Julienilla oli mukanaan kaveri, ranskalainen poika, joka yritti iskeä jokaista piknikillä ollutta ulkomaalaistyttöä vuorollaan.

Piknikin jälkeen halukkaat saivat lähteä Castresin kaupungissa sijaitsevaan megazoneen. Lähdin mukaan kokeilumielessä - tunsin lajin, mutten ollut laserpyssyin käytävää "leikkisotaa" koskaan aiemmin pelannut. Pelin jälkeen totesin ensimmäisen laserquestini jäävän mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös viimeisekseni: surkea pimeänäköni haittasi suoritustani aivan liikaa.

Nolottaa myöntää, mutta pysyin käytännössä liikkumatta koko 20 minuuttisen erän ajan. Ihmisten ampuminen nurkastani käsin osoittautui (pimeäsokeuteni huomioon ottaen) paljon mieluisammaksi puuhaksi kuin labyrintin pimeillä käytävillä juokseminen. Taktiikkani ei ollut myöskään porukan huonoin: sijoituin lopputuloksissa kahdeksannelle sijalle. Minut tapettiin yhteensä 71 kertaa (9 osumaa naamaan, 10 selkään, 22 olkapäihin ja 30 pyssyyn); itse onnistuin "tappamaan" 57 kertaa huimalla 9 prosentin osumistarkkuudella.

Perjantaipäivän vietimme Tarnin pääkaupungissa Albissa vaihtariystäviemme Paulinen ja Leonien kanssa. Lily on todellinen turisti: kaikki tulee nähdä eikä mitään tule jättää väliin. Loppuen lopuksi me emme esitelleet kaupunkiamme Lilylle, vaan Lily juoksutti meitä paikoissa joiden olemassaolosta emme olleet aiemmin tiennytkään. Sain täten itsekin päivästä paljon irti – melkein enemmän kuin kaikista aiemmista Albi-visiiteistäni yhteensä.

Perjantai-iltana kävimme katsomassa Chicago-musikaalin Gaillacin teatterissa. Show oli hieno Gaillacin kokoiselle kaupungille, muttei yhtään mitään Loontossa näkemääni esitykseen verrattuna. Lilyllä oli kuitenkin tuuria, sillä kaupunkimme kulttuuritarjonta rajoittuu noin yhteen teatteriesitykseen per kuukausi. Viiden euron sisäänpääsymaksuun sisältyi myös lasillinen jälkiruokaviiniä, jota siemailimme kuin hienot leidit konsanaan näytöksen puoliajan aikana.