Suomalaiset on helppoja. Me ollaan yksinkertaisia, me ei usein tehdä kärpäsestä härkästä eikä me muutenkaan puhuta liikaa. Suomalaisten rajoittuneessa kommunikoinnissakin on hyvät puolensa: miksi hymyillä jos ei hymyilytä tai puhua jos ei ole mitään sanottavaa? Tämän sanoi kerran ystäväni Krista verratessaan suomalaista mentaliteettia amerikkalaiseen. Toteamus oli mielestäni niin mainio että se on siitä lähtien tarrannut mieleeni kärpäspaperin lailla.
Ranskalaiset taas on vaikeita. Ne ajattelee liikaa ja on usein aivan liian vallankumouksellisia. Mihinkään ei koskaan voida olla tyytyväisiä ja muutosten ajatellaan poikkeuksetta olevan muutos huonompaan. Puutteet ja virhekohdat tuodaan ilmi, mutta harvoin mietitään sitä mikä on jo hyvin tai mikä jo toimii. Kannustamisen sijaan heikot haukutaan lyttyyn vieden heidän viimeisimmätkin toiveet pärjäämisestä.
Sama koskee ranskalaisia perheitä. Myönnettäköön että yllä olevat statementit ovat ehkä hieman kärjistettyjä, mutta usein stereotyypit kertovat ainakin puolet totuudesta. Ranskassa lapset ovat lapsia ja aikuiset aikuisia, eikä lapsille anneta niin päätösvaltaa kuin vastuutakaan. Tämän jälkeen mietitään mikseivät nuoret osaa huolehtia itsestään. Kenelläkään ei tunnu koskaan käyneen mielessä että juuri vastuun antaminen voisi tehdä lapsista vastuuntuntoisia. Tämä ei kuitenkaan tulisi kuulonkaan, sillä ranskalaisen perheen vanhempien ja lasten välillä oleilee hurja mörkö, jonka nimi on Kunnioitus. Tilanteesta riippuen Kunnioitus ei salli edes oman mielipiteen julkilausumista.
Mä en voi sanoin kuvata kuinka ihanaa musta on päästä Suomeen ja suomalaisten ihmisten keskuuteen. Mä olen kyllästynyt siihen ettei mua täällä lasketa aikuiseksi, ettei mun mielipiteitä oteta tosista ja ettei mun anneta ottaa vastuuta itsestäni siihen malliin miten mä olen Suomessa tehnyt sitten peruskoulun. Mä en enää jaksa olla se mitään ymmärtämätön lapsi, jota kuunnellaan vain jotta mun virheet voi korjata sitten jälkeenpäin. J'en ai marre.
Hostäitini kanssa käytyjä keskusteluja:
minä: (katan pöytää)
Viviane (erittäin turhautuneella äänellä): "Miksi ihmeessä sinä asetat lasit aina väärinpäin?!"
minä (hieman epävarmasti): "Ööh... Jokainen voinee kääntää lasinsa itse sitten pöytään istuutuessaan..? Ovathan lasit kaapissakin näin päin."
Viviane (vieläkin turhautuneemmalla äänellä): "Hmph, nyt puhutaan kuitenkin pöydästä, ei kaapista!"
minä (laseja toisinpäin kääntäen): "Selvä..."
Viviane (äänensävyä turha tarkentaa): "Hmph."
minä (itsekseni miettien): "Ole hyvä pöydän kattamisesta..."
Viviane: (viimeistelee piknik-eväitä keittiössä)
minä: (nousen ylös aamupalapöydästä, siivoan jälkeni ja suuntaan hostsiskoni perässä yläkertaan)
Viviane: "Milla."
minä: "Niin?"
Viviane (ikään kuin minua asiasta syyttäen): "Mielestäni Annalla (hostsiskollani) ei ole tarpeeksi vaatetta päällä piknikille lähteäkseen."
minä (miettien miten asia minulle kuuluu): "Ahaa?"
Viviane: "Niin."
minä (miettien edelleen miksi hostäitini osoittaa sanansa minulle): "Tuota... Anna on todennäköisesti huoneessaan. Voithan käydä hänelle asiasta sanomassa..?"
Viviane (yhtäkkisen raivonpuuskan vallassa): "Mitä asia minulle kuuluu?!" Ja sitä paitsi etkö näe että minulla on kädet täynnä tekemistä?!"
minä (hostäitini reaktiota pelästyen ja muutaman askeleen takaperin ottaen): "Niin, tietysti..."
Viviane (niskojaan nakellen ja odottaen selvästi minun tekevän likaisen duunin ja puhuvan Annalle puolestaan): "Hmph."
minä: (täytän kattilan vedellä ja asetan sen liedelle teevettä keittääkseni)
Viviane: (katsoo puuhiani paheksuen)
minä: "?"
Viviane (hyvin terävällä äänellä): "En usko tuon vesimäärän riittävän kaikille."
minä: (vaihdan kattilan suurempaan ja täytän sen vedellä)
Viviane: (seuraa toimiani haukan silmin)
minä (vesimäärää hostäidilleni näyttäen): "Luuletko tämän riittävän?"
Viviane (närkästyneesti ja niskojaan nakellen): "Mitä sinä minulta kysyt?! Luulisi sinun osaavan teeveden määrän arvioida!"
minä (huokaisten): "Sinäpä sen sanoit..."
Viviane: "?!?"
Vessan seinälle kirjoitettu viesti (message aux poissons rouges):
Chaque jour, je suis fière d'éteindre la lumière.
Chaque jour, j'ai plaisir à regarder
un lavabo toujours beau
et des robinets bien fermés.
Chaque jour, je ne veux plus de cheveux
dans mon lavabo
toujours beau.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti