Naturistisia vaikutteita

Tällä viikolla ei tapahtunut mitään jännää. Koska mun kuitenkin tekee mieli kertoa jostain jännästä, niin saatte kuulla teatteriesityksestä jota me oltiin koulun kanssa katsomassa muutama ilta sitten. Mun lukioni tarjoaa säännöllisin väliajoin mahdollisuuksia lähteä teatteriin Toulouseen. Mä olen ilmoittautunut mukaan joka kerta, sillä hinta ei ole kova (9 euroa) ja koska teatteri on hyvä tapa syventää kielitaitoa. Tai näin mä olen itselleni uskotellut, vaikka pääni on pilkkinyt lähes joka näytelmässä jota mä olen tähän mennessä ollut katsomassa. Tällä kertaa pysyin kuitenkin hereillä koko esityksen ajan - enkä usko että muillakaan oli ongelmia sen suhteen.

Esitys alkoi lähes varttitunnin hiljaisuudella, jonka aikana lavalle ilmestyi yksi kerrallaan arkipukuisia miehiä ja naisia, jotka riisuivat itsensä alusvaatteilleen ja pukivat päällensä metallisesta vaatekaapista löytyvän duunarihaalarin. Yleisö kohahti aina vilauksen paljasta ihoa nähdessään, mikä huvitti minua näytöksen loputtua, sillä kyseinen kohtaus ei todellakaan jäänyt puolitoistatuntisen esityksen paljastavimmaksi.

Äänettömän ja erittäin tiivistunnelmaisen alun jälkeen näytelmä lähti käyntiin kuin kertaheitosta. Lyhyen pimeän aikana lavan keskellä oleville rakennustelineille ilmestyi puolisen tusinaa mustiin pukeutuneita näyttelijöitä. Yksi heistä, pikkumustaan ja korkeisiin korkoihin pukeutunut nainen, pääsi eroon vaatteistaan vain viisi minuuttia lavalle ilmestymisensä jälkeen. Ja tietysti dramaattisen musiikin soidessa.

Ensimmäisen paljasihokohtauksen ajan pysyin vakavana, toisin kuin vieressäni istuva uusiseelantilainen hostsiskoni. Annan äänettömästä kikatuksesta päätellen sikäläinen suhtautuminen alastomuuteen on yhtä kehittymättömällä tasolla kuin Yhdysvalloissa. Oli kyseessä sitten ranskalainen, uusiseelantilainen tai suomalainen, lienee jokainen jossain vaiheessa kurotellut kaulaansa hieman enemmän nähdäkseen. Katsojaa ei kuitenkaan tällä kertaa jätetty kuivaksi, sillä alun siveellinen strippaaminen muuttui loppua kohden rajuksi vaatteiden päältä pois repimiseksi. Erityisesti miesten vaatteet lähtivät päältä lähes epileptisten kohtausten muodossa.

Ylimenevän ja -paljastavan riisuutumisen (lopussa myös itse päähenkilö riisui vaatteensa ja antoi meidän ihailla paljasta kroppaansa usean minuutin ajan) lisäksi esitys koostui näyttelijöiden huudattamisesta ja heidän nakujen intiimialueidensa osoittelusta taskulampun valon tai digikameran salaman avulla. Näytelmässä ei ollut lainkaan vuorosanoja, lukuun ottamatta lopun ääneen karjuttua kohtausta Romeosta ja Juuliasta. Oi Roomeo, Roomeo ei suinkaan jäänyt esityksen ainoaksi "asiaan kuulumattomaksi" seikaksi. Kaiken kaikkiaan näytelmän analysointi osoittautui haastavaksi - mitä ajatella kun mitkään kaksi yksityiskohtaa eivät tunnu liittyvään toisiinsa? Vaikka arvostankin taidetta, ja suvaitsen sen nimissä useita asioita, jäi tämä esitys hieman vaikeasti sulatettavaksi.

Paluumatkalla bussissa mietimme mikä mahtaa olla vastaavanlaisen näytelmän sanoma. "Ranskalaisilla on pienet pilit", kuului jo vakavammin otettaviin ehdotuksiimme. Teemojen puolesta onnistuimme nimeämään prostituution, rajoittuneisuuden, normien rikkomisen ja vapauden tarpeen. Ehkä näkemämme ihmiset tuntevat olonsa niin vangituiksi vaatteissaan, että ajattelevat teatterinlavalla alasti heilumisen olevan ainoa tapa päästä kyseisestä tunteesta eroon. En sitten tiedä.